17. kesäkuuta 2018

Lintumekko

Tämän kesän ensimmäinen mekko sai alkunsa kankaasta. Olin aivan muilla asioilla Eurokankaan verkkokaupassa, kun törmäsin mikrosatiiniin, joka näytti ensi silmäykseltä perinteiseltä kukkakuosilta mutta osoittautui lähemmässä tarkastelussa olevan täynnä lintuja.


Yksiväristen kankaiden ja hillittyjen kuosien ystävänä ohitan tällaiset tirpat yleensä nopeasti, mutta jostain syystä tämä kangas ei jättänyt minua rauhaan.

Yleensä ompelutyöni lähtevät liikkeelle kaavoista, joihin etsin sopivan kankaan. Kun siis kerrankin löysin ensin kankaan, piti sitä heti hankkia.


Astetta kirjavampi kangas tuntui vaativan parikseen yksinkertaisen mallin, joten kaivoin esille Sew Many Dresses, Sew Little Time -kirjan perusyläosan, lyhyimmän hihan ja A-linjaisen hameen kaavat - samat, joilla olen jo aiemmin tehnyt yhden kukkamekon

Aivan samanlainen tämä mekko ei kuitenkaan ole. Ehei, tässä on meneillään sellainen iteraatioprosessi että alta pois! Hameosaan tuli vain pientä viilausta, mutta yläosasta tein peräti kolme sovitusversiota ennen kuin olin tyytyväinen. 

Aiempia samalla kaavalla tehtyjä yläosia kriittisesti tarkasteltuani olin nimittäin todennut, että takakappale pussittaa sekä pääntieltä että alaselästä. Pitkällisen pähkäilyn ja epäuskoisen googlailun jälkeen päätin sekä suurentaa takakappaleen olkamuotolaskosta että tehdä maltillisen notkoselkämuutoksen kaavaan.

Oli aika urakka, mutta työ tekijänsä palkitsee. Eipä pussita selkä eikä lörpätä pääntie! Ja hengittämäänkin vielä mahtuu.


Fiksattu takakappale korostaa tietenkin etukappaleen pieniä puutteita... Mutta se on sitten seuraavan mekon murhe!

2 kommenttia: