24. kesäkuuta 2018

Bodymekko vauvalle

Kävin tällä viikolla tapaamassa ystävääni, joka on hiljattain saanut vauvan. Halusin ommella viemisiksi jotain käytännöllistä ja suloista, mikä tarkoitti seikkailua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, joustavien kankaiden maailmaan.

Koska en tiedä vauvoista tai niiden vaatteista mitään, kysyin heti ensimmäiseksi neuvoa kokeneemmalta kollegaltani. Tämä osoittautui loistavaksi taktiikaksi, sillä vinkkien lisäksi sain lainaan Ottobre-lehden 6/2012, johon sisältyy supersuositun Kisuliini-bodyn kaava. 

Netistä löytyneiden kuvien innoittamana muunsin kaavan bodymekoksi lisäämällä simppelin helman, jonka piirsin kollegani suosituksesta sen verran lyhyeksi, että bodyn alaosa jää näkyviin. Lisäksi vuolin bodyn pääntietä kauttaaltaan noin 5 mm suuremmaksi, sillä kuulemma nepparitonta pääntietä ovat jotkut pitäneet turhan naftina.


Tämän pienen hassun vaatekappaleen väsääminen oli hauskinta ja jännittävintä käsityörintamalla pitkään aikaan. En ole juurikaan ommellut trikoota enkä omista saumuria, joten opeteltavaa oli paljon. 

Ompelukoneestani löytyy kyllä perusvalikoima jousto-ompeleita, ja niillä saa aikaan varsin siistiä jälkeä, mutta resorikanttaukset hirvittivät. Hyvässä muistissa oli muuan trikoopusero, joka onnistui tosi hyvin - aina pääntiehen saakka...

Käytin kanttaukseen Ruttu-nuttu-blogin ohjetta ja sen kolmatta vaihtoehtoa. Ompelin resorin kankaaseen suoralla jousto-ompeleella, jotta ommelta ei tarvinnut purkaa tikkaamisen jälkeen.


Jämäpaloihin tehtyjen testitikkausten perusteella totesin, että Prymin leveämpi kaksoisneula tekee säännöllisen epäsäännöllisesti hyppytikkiä, joten resorit oli tikattava koneen omalla kaksoisneulalla, vaikka kapeampi tikki ei omaan silmääni niin kiva olekaan. Tikkasin Prymillä ainoastaan hameosan helman.

Välineistö ja kokematon tekijä huomioiden kanttaukset onnistuivat aika hyvin. Mieheltäkin irtosi harvinaisen rohkaiseva kommentti: "Oho, sehän näyttää ihan kaupasta ostetulta". Seuraavaksi pääsin jännittämään, kuinka onnistuu painonappien vasarointi muutoin valmiiseen vaatteeseen. Ja onnistuihan se!


Huh! Olipa jännittävää mutta myös kivaa. Seuraavaksi ompelen jotain tutumpaa ja turvallisempaa. 

Sen verran trikoojutut alkoivat kuitenkin kiinnostaa, että hankin jo kaavan omaakin mekkoa varten...

17. kesäkuuta 2018

Lintumekko

Tämän kesän ensimmäinen mekko sai alkunsa kankaasta. Olin aivan muilla asioilla Eurokankaan verkkokaupassa, kun törmäsin mikrosatiiniin, joka näytti ensi silmäykseltä perinteiseltä kukkakuosilta mutta osoittautui lähemmässä tarkastelussa olevan täynnä lintuja.


Yksiväristen kankaiden ja hillittyjen kuosien ystävänä ohitan tällaiset tirpat yleensä nopeasti, mutta jostain syystä tämä kangas ei jättänyt minua rauhaan.

Yleensä ompelutyöni lähtevät liikkeelle kaavoista, joihin etsin sopivan kankaan. Kun siis kerrankin löysin ensin kankaan, piti sitä heti hankkia.


Astetta kirjavampi kangas tuntui vaativan parikseen yksinkertaisen mallin, joten kaivoin esille Sew Many Dresses, Sew Little Time -kirjan perusyläosan, lyhyimmän hihan ja A-linjaisen hameen kaavat - samat, joilla olen jo aiemmin tehnyt yhden kukkamekon

Aivan samanlainen tämä mekko ei kuitenkaan ole. Ehei, tässä on meneillään sellainen iteraatioprosessi että alta pois! Hameosaan tuli vain pientä viilausta, mutta yläosasta tein peräti kolme sovitusversiota ennen kuin olin tyytyväinen. 

Aiempia samalla kaavalla tehtyjä yläosia kriittisesti tarkasteltuani olin nimittäin todennut, että takakappale pussittaa sekä pääntieltä että alaselästä. Pitkällisen pähkäilyn ja epäuskoisen googlailun jälkeen päätin sekä suurentaa takakappaleen olkamuotolaskosta että tehdä maltillisen notkoselkämuutoksen kaavaan.

Oli aika urakka, mutta työ tekijänsä palkitsee. Eipä pussita selkä eikä lörpätä pääntie! Ja hengittämäänkin vielä mahtuu.


Fiksattu takakappale korostaa tietenkin etukappaleen pieniä puutteita... Mutta se on sitten seuraavan mekon murhe!

7. kesäkuuta 2018

Kauluspaita miehelle

Blogi on jäänyt vallan hunningolle, vaikka näperrelty on.


Toukokuussa valmistui perinteinen kauluspaita miehelle. Kaava on Burda-lehdestä 3/2009, enkä tehnyt siihen mitään muokkauksia. 

Edellisen kerran ompelin samanlaisen mustan kauluspaidan vuonna 2015. Oli mukava huomata, että jotain kehitystä on tapahtunut: hihojen istuttaminen sujui jo kivuttomammin ja helmapäärmeestäkin tuli paljon siistimpi.


Sen edellisen mustan paidan kohtaloksi koitui jo muutaman käyttökerran jälkeen traaginen unohdus, kun paidan käyttäjä viskasi sen pyykkikoneeseen paperinenäliina taskussa.

Hetken mietin, jättäisinkö tähän yksilöön taskun ompelematta ihan varmuuden vuoksi. Mutta siinä se nyt on. Toivotaan parasta.