11. tammikuuta 2018

Sukat nimeltä Hattu

Hankin vuoden 2016 käsityömessuilta Taito Keski-Pohjanmaan osastolta superaurinkoisen vyyhdin sukkalankaa. Siitä syntyivät Nicola Susenin suunnittelemat Hattu-sukat.


Eksoottisinta näissä sukissa on kantapää, jonka lisäykset tehdään keskelle eteen. Kantapään takana jatketaan kuten ennenkin, kunnes on aika kääntää kantapää ja kaventaa liiat silmukat pois suorana, kantapään sivulle jäävänä kavennusten ketjuna.


Olin ajatellut langan ihan toista mallia varten, mutta muutaman sentin neulottuani totesin, että värivaihtelut olivat tuohon malliin turhan rajuja. Piti löytää jotain yksinkertaisempaa, jossa vaihtelevat sävyt pääsisivät paremmin esille. Hattu käy tähän tarkoitukseen hyvin, ja myös matkaneuleeksi se sopi mainiosti, kun suurin osa ajasta posotellaan vain joustinta, oikeaa ja nurjaa.


Aurinkoisen langan neulominen piristi kummasti vuoden pimeimpiä hetkiä. Vielä muutama neuletyö, ja eiköhän sitten ala jälleen ompelukevät.

2 kommenttia: