27. maaliskuuta 2017

KonMari-pussukoita

Kärsivällisen jonottamisen jälkeen sain kirjastosta lainaan Marie Kondon toisen suomennetun kirjan KonMari : Iloa säkenöivä järjestys.

Ensimmäisen KonMari-kirjan tarkkaan lukeneelle tässä jatko-osassa oli aika vähän uutta, lähinnä kuvalliset ohjeet vaatteiden taitteluun ja joitakin konkreettisia neuvoja eri huoneiden yksityiskohtiin.

En edelleenkään ollut kaikesta yhtä mieltä Kondon kanssa, enkä vieläkään intoutunut tekemään "ilotarkastusta" kertaheitolla koko maalliselle omaisuudelleni. Eko-omatuntoni ei kerta kaikkiaan salli käyttöesineiden korvaamista uusilla ennen kuin ne ovat tulleet käyttöikänsä päähän, ja koristetavaraa minulla on vähänlaisesti. 

Silti kirja toimi hyvänä inspiraationa pieneen kevätsiivoukseen. Esimerkiksi uusimpien opintojeni muistiinpanot päätyivät paperinkeräykseen, samoin nippu ompeluohjeita ja -kaavoja, joita tuskin olisin käyttänyt uudelleen, kun uusiakin on jonossa enemmän kuin ehdin testata. 

Ensimmäiseen kirjaan verrattuna Kondo kirjoittaa Iloa säkenöivässä järjestyksessä enemmän somistamisesta. Jos ensimmäisen kirjan perusteella käsitys konmaritetusta kodista oli askeettisuuteen saakka karsittu, toisessa kirjassa tuota kuvaa pehmennetään ohjeistamalla, kuinka iloa tuottavia esineitä voi ripotella ympäri kotia ja papereita tai kankaita käyttää säilytystilojen koristeluun.


Tässä kohtaa havahduin siihen, että minulla on kangaslaatikossa vaikka kuinka paljon (konmarilaisittain jonoksi aseteltuja) sieviä tilkkuja, joilla voisin somistaa joitakin huikean epäesteettisiä säilytysratkaisujani.

Esimerkiksi työpaikan pukuhuoneessa säilyttämäni meikit ovat tähän saakka majailleet ihan tavallisessa lankakaupan mainosmuovipussissa. Laukussa mukana kulkevat nenäliinat ja särkylääkkeet puolestaan olen pakannut uudelleensuljettavaan muovipakkaukseen, jonka olen alunperin saanut ostaessani urheiluvälinekaupasta pesupusseja.

Haloo?! Miten näin on päässyt käymään, vaikka olen muka käsityöihminen? Saman tien ompelukone esiin ja surrur.


Meikkipussiin käytin Hipun pussukkaohjetta, ja litteä pilkkupussi on tehty ihan vain suorakaiteen muotoisista kangaspaloista.

Ei mikään valtava KonMari-urakka, mutta uskallan väittää, että iloisemmaksi näistä tulee kuin muovipusseista. 

19. maaliskuuta 2017

Kangastaulu

Meillä on uusi koti ja yksitoista neliötä enemmän tilaa.

Avarampi asunto on ihana asia. Mutta kun muutaman viikon kuluttua muutosta saimme viimeiset pahvilaatikot raivattua pois, huomasimme, että olohuoneessa kaikuu.

Arvelin, että kangastaulu seinällä voisi helpottaa ongelmaa. Finlaysonin tehtaanmyymälästä löysin kankaan, joka sopii loistavasti seinällemme.


Kun asuinkumppanini näki, millaisen kankaan olin hankkinut, hän kysyi ensimmäiseksi, samastunko stripissä Muumimammaan vai Vilijonkkaan.

Wikipedian mukaan "Vilijonkat ovat järjestystä ja siisteyttä rakastavia naispuolisia hahmoja, joilla on taipumus hermostua herkästi". Saatan silloin tällöin (tai ehkä jopa hieman useammin) vastata tätä kuvausta, joten Muumimamman purkaus toimii minulle hyvänä huoneentauluna varoittamassa liiallisuuksiin menemisestä.

Jotta kaiunpoistovaikutus olisi mahdollisimman suuri, käytin kankaan taustana vaahtomuovia. Paikallisesta alan erikoisliikkeestä sai sopivan palan valmiiksi mittoihin leikattuna. Taulusta tuli 100 cm leveä, 30 cm korkea ja 5 cm paksu. Kiinnitin kankaan reunat hakaneuloilla vaahtomuovin taakse, joten halutessa päällinen on helppo vaihtaa. 


Muumien hienous on siinä, että vaikka hahmot edustavat usein jotakin ihmistyyppiä, niissä on syvyyttä myös yksilöinä. 

Ajatellaan vaikka rouva Vilijonkkaa. Kaikki varmaan tuntevat jonkun hysteerisen tarkan täti-ihmisen, jolle hahmon kautta voi nauraa. 

Mutta kenties rouva Vilijonkan tarve kritisoida muiden elämäntapaa juontaa juurensa siitä, että hän pelkää muiden ylenkatsovan häntä, useamman lapsen yksinhuoltajaa? Ehkä rouvan järjestys- ja siivousvimma on puolustusreaktio, kun elämä tuntuu karkaavan kontrollista ja katoavan kuten hänen tutkimusmatkailijamiehensä Borneolle? 

Ja huomaatteko nuo marjat pöydällä stripin viimeisessä ruudussa? Rouvan ilme näyttää siltä, että Muumimamma saa hänet kiinni itse teossa. Kuinka tahraton Vilijonkan koti oikeastaan mahtaa olla silloin, kun kukaan ulkopuolinen ei ole näkemässä?