22. lokakuuta 2017

Fraxinus

Sopivasti ensimmäisille vienoille pakkasille valmistui Ysoldan suunnittelema Fraxinus-kauluri

Valitsin mallin paitsi sievien kuvioiden myös rakenteen vuoksi. Erilaisten neulepintojen ansiosta kauluri levenee alareunastaan, vaikka silmukkamäärä pysyy koko ajan vakiona. Leveämpi alaosa asettuu kivasti ja lämpimästi takin alle koristeellisemman yläosan jäädessä näkyviin kaulusten väliin.


Lanka on Louhittaren Luolan Väinämöistä. Viime vuoden kädentaitomessuilta hankittu vyyhti riitti hyvin, vaikka neuloin loppuun muutaman extrakerroksen ainaoikeaa. Värin nimi on villiviini, joten kuvaan piti tietenkin saada mukaan rippeet kotipihan kaimasta.

Perinteen nimissä kuvasin huivin vielä terrieriherrankin yllä. Koiraparka, millaista hyväksikäyttöä!


1. lokakuuta 2017

Kerykeion

Neljä vuotta sitten etsiskelin ohjetta ohuehkosta langasta neulottaviin säärystimiin, jotka istuisivat nilkasta polveen asti niin napakasti, että mahtuisivat talvisaappaiden varsiin. Kun en löytänyt tarpeeksi kivaa mallia, suunnittelin oman. 

Nyt nuo rakkaat Marras-säärystimet on pidetty puhki ja tarvitsin uudet. Tottahan Ravelrysta nykyään löytyisi valmiita malleja, jotka täyttäisivät sekä käytännölliset että esteettiset vaatimukseni?


Tai sitten ei.

Hetken harkitsin, neuloisinko toiset Marrakset, mutta sitten lähtivät taas suunnittelurattaat päässä pyörimään ja syntyivät nämä vielä paremmat lämmikkeet.


Kerykeion-säärystimissä on kahdenlaisia palmikoita, joista toiset levenevät nilkasta ylöspäin ja kätkevät lomaansa kaikki mallin lisäykset. Niiden ja joustinmaisen rakenteen ansiosta säärystimet istuvat kuin... hansikas? 

Toisin kuin Marrakset, joissa lisäykset muodostavat oman kuvionsa pohkeen kohdalle, nämä säärystimet voi vetäistä sokkona jalkaan välittämättä siitä, mikä kuvio osuu eteen tai taakse.


Säärystimiin kului tasan kerä Austermann Step Classic -lankaa. Ja koska tuli niin hyvät, kirjoitin näistäkin ohjeen. Se on ladattavissa ilmaiseksi Ravelrysta.

Kuvausavuksi suostui valokuvaava ystävä, jonka mielestä oli ihan ok räpsiä sata kuvaa kun toinen patsastelee Koskipuistossa sukkasillaan. Se olikin ihmeen hauskaa hommaa!


Kuvaajalta sain myös vinkin mallin nimeen. Palmikot toivat hänelle mieleen kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvän sanansaattajan sauvan. 

Kerykeion tai Caduceus esiintyy myös Tampereen vaakunassa sekä merkonomilakin lyyrassa, joten mikäs sen sopivampi kuvio tamperelaisen merkonomin sääriin.


23. syyskuuta 2017

Paikka kaikelle

Erinäisistä syistä lähipiirissäni on viime aikoina keskusteltu paljon tavarasta, sen määrästä, järjestämisestä ja vähentämisestä. On ollut mielenkiintoista kuunnella toisten pohdintoja ja keskenään erilaisia mielipiteitä aiheesta. On jännittävää, kuinka poikkeavia näkökulmia ja kiihkeitä mielipiteitä meillä on niin jokapäiväisestä, kaikkia väistämättä koskettavasta ilmiöstä kuin koti tavaroineen.

Olen osallistunut esimerkiksi keskusteluun siitä, millaiset keittiönkaapit uuteen asuntoon kannattaisi asentaa, jotta tarvikkeet ja laitteet saisi mahdollisimman nätisti mutta käytännöllisesti piiloon ja keittiötasot pidettyä aina kiiltävän tyhjinä. Toisessa keskustelussa asunnon vaihtamista suunnitteleva perheenäiti kauhisteli muuttofirman yhteyshenkilön arviota viisihenkisen perheen tavaroille tarvittavien muuttolaatikoiden määrästä. Joku kritisoi KonMari-villitystä ja ihmetteli, miksi suvulta perityt, kestävät puuhuonekalut pitää saada vaihtaa Ikean pahvihyllyihin, jotka muka tuottavat enemmän iloa. Eräs ystäväni kehui näkemäänsä Minimalism-dokumenttia ja kertoi kantaneensa äkillisen vimman vallassa saman tien pari roskasäkillistä ryjää molokkiin. 

Keskustelujen innoittamana lainasin ja luin uudelleen Marie Kondon ensimmäisen KonMari-kirjan. Kyllähän se herätti taas ajatuksia. Ovatkohan menetelmän äänekkäimmät kriitikot lainkaan lukeneet kirjaa? Aika moneen kriittiseen kysymykseen löytyy siitä suora vastaus. Mutta KonMari keskittyy metodiin ja konkreettisen muutoksen toteuttamiseen ilman turhan syväluotaavia pohdintoja. Minulla oli nyt tarve sukeltaa vielä vähän syvemmälle aiheeseen. 

Onneksi kirjastosta löytyi tähänkin tarpeeseen sopiva, tuore teos: Ilana Aallon Paikka kaikelle : mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan (2017).


Kirjassaan Aalto käsittelee suhdettamme kotiin ja tavaraan. Kulttuurihistorioitsijana ja ammattijärjestänä Aallolla on aiheeseen mielenkiintoisesti kahtalainen lähestymiskulma. Läpi kirjan Aalto tuo esiin sitä, kuinka hänen omakaan suhtautumisensa tavaraan ei suinkaan ole ristiriidaton. Kulttuurihistorioitsijalle henkilökohtaiset muistoesineet ovat korvaamatonta ajankuvaa, ammattijärjestäjälle kaapit täyttävää menneisyyden painolastia. Kaikkien meidän muiden mukana kirjoittaja tunnustaa olevansa väistämättä sekä oman kuluttajasukupolvensa edustaja että aiempien sukupolvien arvojen ja asenteiden perijä.

Paikka kaikelle on jaettu huoneiden mukaan nimettyihin lukuihin, joista jokainen käsittelee kotia tavaroineen hieman eri näkövinkkelistä. Konkreettiset järjestämisvinkit on koottu lukujen loppuun, mutta ne jäävät kirjassa statistin rooliin. Teoksen varsinaista antia ovat melkeinpä kulttuurihistoriallista tutkimustekstiä lähestyvät, lukuisia lähdetekstejä ja ääniä yhdistävät pohdinnat, joista muodostuu Aallon vastaus kysymykseen, miksi näin jokapäiväiseen asiaan - kotiin ja tavaraan - kytkeytyy niin poikkeavia näkökulmia ja kiihkeitä mielipiteitä. 

Muun muassa tällaisia vastauksia Aallon teoksesta luin: Koska koti ei ole yhteiskunnasta erillinen saareke, vaikka saatamme kuvitella niin. Koska kotia määrittävät jo tietoisesti unohdetut mutta silti edelleen näkemyksiimme vaikuttavat käsitykset siitä, millainen on tietyn statuksen koti, mitä kodin ulkonäkö kertoo meistä, mikä on hygienistä ja siveellistä (herranen aika!) ja kenen kuuluu kodissa suorittaa mitäkin kotitöitä. Taloudenhoidon historian, muuttuvien elämäntapojen, arvojen, haaveiden, arjen realiteettien, mainonnan sekä moraali-, perhe- ja sukupuolikäsitysten ristiaallokossa koti tavaroineen on yhtä aikaa lepopaikka, työpaikka, näyteikkuna, kasvualusta pienille ihmisenaluille, ajatushautomo, periaatteiden testausalusta ja sotatanner.

Erityisen virkistävää teoksessa on se, ettei Aalto edes yritä antaa lopullista vastausta käsittelemiinsä kysymyksiin. Teksti saa lukijan oivaltamaan uusia puolia arkipäivistä asioista ja laittaa alulle pohdintoja, jotka kunkin on itse vietävä loppuun. 

Ahmaisin kirjan yhdessä viikonlopussa, ja sen jälkeen pääni suorastaan surisi. En tarttunut roskasäkkirullaan, mutta koin oivaltaneeni jotakin itsestäni. Erityisen lähelle kolahtivat esimerkiksi pohdinnat, kuinka perustelemme itsellemme hankintoja tai tavaran poisheittämistä. Tai miten meille myydään tavaroiden mukana paitsi mielikuvia myös haaveita, toiveita ja aseita pelkoja vastaan. Tai miksi koemme suoranaista nautintoa, jos tunnistamme lähiympäristöstämme tai tosi-tv:stä vielä itseämme pahemman hamstraajan. Tai miten 90-luvun lapset - meidät, jotka saalistimme aamiaismuropaketeista väriä vaihtavia muovilusikoita ja leikimme tamagotcheilla - saadaan houkuteltua hankkimaan tuotteita. 

Jatkuvasta tutkimuksiin viittailusta ja tuhdista asiasisällöstä huolimatta Paikka kaikelle on mukavaa, helppoa luettavaa. Siitä pitävät huolen lukuisat anekdootit ja humoristiset sanavalinnat. Aalto kuvailee esimerkiksi, miksi Arabian funktionaalinen ja minimalistinen Kilta-sarja ei korvannutkaan kultareunaisia perintöastioita suomalaisten kaapeissa ja mitä kaikkea löytyy ammattijärjestäjän asiakkaan ruokapöydän sedimenteistä.

Suosittelen Aallon kirjaa lämpimästi kaikille, joita kiinnostaa hieman perusteellisempi katsaus kodin ja tavaroiden yllättävän kompleksiseen ja poliittiseen maailmaan.

Kirjasta ottamani kuvan taustaksi valitsin sen kohdan omasta kodistani, josta useimmin löytyy pois omalta paikaltaan eksynyttä tavaraa. Myös tätä puolipitoisten ongelmaa on käsitelty Ilana Aallon blogissa, joka löytyy osoitteesta paikkakaikelle.fi.

5. syyskuuta 2017

Wickerwork

Syksy tulee, vaikkei kesästä millään raaskisi vielä luopua.

Onneksi syksyssäkin on sentään joitakin hyviä puolia, kuten lämpimät syysvärit, uudet harrastuskurssit ja oikeus käyttää anteeksi pyytelemättä villasukkia ja -paitoja.


Vietän arkipäiväni suomalaista teollisuushistoriaa havisevassa vanhassa tehdasrakennuksessa, jonka sisälämpötila tarjoaisi oivan tilaisuuden villaneuleiden ympärivuotiseen käyttöön. 

Kesän ajan olen kuitenkin yrittänyt sinnitellä pitkillä puuvillahihoilla, joiden päälle kääräisen hätätilanteissa alpakanvillaisen saalin.

Kohta voin taas hyvällä omallatunnolla vetää ylle vaikkapa tämän uuden villatakin.


Malli on Gudrun Johnstonin suunnittelema Wickerwork, jonka juju on kaarrokkeen ja hihansuiden ristikkokuvio. Täydellinen malli kaltaisilleni neulojille, jotka arvostavat sileän neuleen ja yksityiskohtien yhdistelmiä.

Lanka on Gjestalin Maijaa, josta piti alunperin tulla jotain ihan muuta. Lanka neuloutui inasen tiheämmäksi kuin ohjeessa, joten käytin kolmanneksi pienimmän koon silmukkamääriä. Neuloin vartalosta pikkuisen pidemmän, muuten noudatin ohjetta. 


Takista tuli sen verran tyköistuva, että ohjeen mukaiset napinlävet olisivat jääneet auttamatta irvistelemään. Päätin siis ommella reteästi takin etureunat umpeen ja kiinnitin napit koristeiksi. Eipä noita nappeja muutenkaan yleensä jaksa availla, kun neuleen saa vedettyä ylle ilmankin.


Ennustan takille paljon käyttöä, sillä siitä tuli kerrassaan mukava perusvaate: istuva muttei liian tiukka, lämmin ja sievä. Neutraalin värinsä ja hillityn kuvionsa ansiosta se on myös hyvin yhdisteltävissä. Juuri tällaisia neuleita vaatekaappini kaipaa.


29. elokuuta 2017

Matrimonio Bolero

Moi, blogi! Ei ollakaan nähty pitkään aikaan. Mutta nyt on jotain valmista näytettäväksi!


Neuloin ystävien häihin lämmikkeeksi pitkähihaisen pitsiboleron. Malliksi valikoitui asiaankuuluvasti Handmade by fasOLA:n Matrimonio Bolero.


Pitkät hihat lämmittivät sopivasti kivikirkossa ja elokuisessa illassa. Lanka on Dropsin Lacea eli sekoitus alpakkaa ja silkkiä.


Kuvat on napattu kotiparvekkeella juhlien jälkeen. Taas on mekko ihan rutussa. Mutta sehän kertoo vain, että oli hyvät juhlat!

28. toukokuuta 2017

15 pientä elefanttia ja Bits + Pieces

Tiimitoverini jäädessä äitiyslomalle tarjoutui tilaisuus neuloa jotain pientä tulokkaalle.

Edellisestä vauvalahjasta viisastuneena päätin tehdä ainakin peukuttomat lapaset. Silloin tuoreet vanhemmat nimittäin totesivat, että kauheasti tuli sukkia joka puolelta mutta lapasia vain yksi pari minulta.


Vähän hölmöltä tuntui tehdä heinäkuun vauvalle lapasia, mutta yllättävän nopeasti syksy kuitenkin taas tulee. Ja ihan pienille saa kuulemma laittaa tumput käteen joka tapauksessa, ellei aivan hellelukemia hätyytellä.

Fanttikuvio on peräisin jostain Jessica Trompin nettisivujen kätköistä. Neuloin lapasiin melko pitkät varret, jotta ne saisi puettua tukevasti hihojen alle. Kärjissä on sädekavennukset ja kuvio kiertää samanlaisena lapasten ympäri, joten yhtään ei tarvitse tähtäillä ylle pukiessa.


Lapasten kaveriksi neuloin Veera Välimäen suunnitteleman Bits + Pieces -myssyn koossa 3 kk. Ohje oli hintansa väärti, selkeä ja simppeli.

Lanka on Sandnes Garnin konepestävää Babyull Superwashia, ja sitä kului säälittävän vähän, vaikka lapasista piti tehdä monta testikappaletta. Oli kiva neuloa vaihteeksi jotain nopeasti valmistuvaa, kun työn alla on viime aikoina ollut lähinnä suurempia projekteja.

7. toukokuuta 2017

Trikoosta kotiin

Täällä aletaan olla valmiita parvekekauteen: lasit on pesty, lattia lakaistu, klaffituoleista tipahdelleet ruuvit korvattu uusilla, pelargonit kasvatettu siemenistä saakka ja varpaiden alle virkattu uusi matto.


Matto on tehty trikookuteesta. Ostin vyyhdin kumpaakin väriä ja virkkasin ihan omasta päästä pylväillä raitoja, joiden keskimmäiseen kerrokseen jätin reikiä. Terrieriherralle ainakin kelpaa.


Valitsin painon perusteella samankokoiset vyyhdit, mutta enpä hoksannut, että vaaleanharmaa kude oli hieman paksumpaa kuin tumma. Tummaa oli siis metreissä enemmän, ja sitä jäi tähteeksi, vaikka tein molempiin päihin tummat raidat.


Jämistä virkkasin kiinteillä silmukoilla pienen korin. Neliönmuotoisen pohjan virkkasin edestakaisin, sitten reunat pyörönä. Tuli aika kiva! Melkein tekisi mieli tehdä näitä lisää. 

Harmillisesti tällä hetkellä ei varsinaisesti ole tarvetta enemmille säilytyskoreille. Täytyy ehkä järjestellä vähän tavaroita uudelleen. Enköhän keksi jotain, joka välttämättä tarvitsee oman korin...

2. toukokuuta 2017

Mekko vapuksi

Tänä vuonna vietimme vappuaaton tuparimeiningeissä. Viikkoa ennen pippaloita keksin, että haluan ylleni uuden mekon. Tulipahan todistettua, että jopa vuoden kiireisimmällä viikolla voi ommella mekon alusta loppuun arki-iltoina!


Kaavat ovat jälleen Tanya Whelanin Sew Many Dresses, Sew Little Time -kirjasta. Tällä kertaa valitsin yhdistelmäksi prinsessasaumaisen yläosan, A-linjaisen hameen ja venepääntien (princess bodice + A-line skirt + boatneck template). 

Saman kirjan kaavoilla tehdyn pikkukukkamekon perusteella osasin odottaa, että saan kaventaa yläosan takakappaletta. Sovitusyläosan perusteella vuolin takasivukappaleista enimmillään lähes kaksi senttiä pois prinsessasaumasta. Etukappaleelle ja hameeseen en tehnyt lainkaan muutoksia. 

Mekossa on kokovuori ja piilovetoketju sivusaumassa.


Kankaan löysin Eurokankaan palalaarista. Noin 135 x 140 cm:n pala riitti mekkoon aika tarkalleen. Maltillinen kuosi ja polvet peittävä helma tekevät mekosta aika muuntelukelpoisen. Ohuen villatakin kanssa ajattelin käyttää sitä töissäkin.



17. huhtikuuta 2017

Päällinen rahiin

Viimeiset pari kuukautta makuuhuonettamme on rumentanut vanha, nuhjuinen taittopatjarahi. Se jämähti muuton jäljiltä sängyn viereen, kun huomasimme sen toimivan kätevänä välikorokkeena sänkyyn pomppivalle koiralle.

Terrieriherralla on ikää jo kymmenen vuotta, ja kun maavaraa senttimetreinä on saman verran ja painokiloja hieman enemmän, sänkyyn hyppiminen alkaa olla riskaabelia puuhaa.

Vanhan patjan päällikangas oli useammasta kohdasta puhki ja koirankuolaläikillä. Eipä tuota kehdannut katsella joka päivä herätessään saati antaa vieraille nukkuma-alustaksi. Päädyimme hankkimaan uuden vastaavan, ja jotta se ei olisi pian samassa jamassa, ompelin sille pestävän irtopäällisen sisustuskankaasta.


Lautakuvioisella kankaalla huputettuna rahi muuttui kivaksi puulaatikoksi. Päällisessä on vetoketjut kahdessa nurkassa irrottamisen helpottamiseksi. Pohjaa ei ole, vain kuminauhanpätkät kulmissa pitämässä hupun paikoillaan. 


Kuolaongelman ratkaisin lisäämällä rahin päälle jäävään kohtaan vuoriksi suojakangasta, joka kestää 10 m vettä. Jo on kumma, jos siitä menee kuola läpi!


Bonuksena rahi toimii lähestulkoon uskottavana potrettitaustana! Malli tosin taitaisi kaivata pientä parturointia.

9. huhtikuuta 2017

Vakosamettihame

Jokakeväinen ompeluinnostus on jälleen täällä. Onneksi kangaslaatikko pursuu tavaraa ja luonnoskirja suunnitelmia.

Aloitin oranssista vakosametista, josta tuli perusarkihame.


Kaava on Burda-lehdestä 2/2010, malli 104. Siinä on kaareva vyötärökaarroke, taskut ja piilovetoketju takasaumassa.  


Bongasin mallin alunperin Burdan nettisivuilta. Kotikaupungin kirjasto oli jo laittanut vuoden 2010 lehtensä menemään, mutta naapurikunnan puolelta parinkymmenen minuutin bussimatkan päästä ne löytyivät vielä.

Mallista on lehdessä kaksi versioita, joiden ominaisuuksia yhdistelin makuni mukaan ja lisäsin vielä vuorin.


Lopputulos on simppeli ja melko eleetön perushame. Eli juuri sellainen arkivaate, joka sopii yhteen melkein kaiken kanssa ja jota tulee siksi käytettyä paljon. 

2. huhtikuuta 2017

Kotisukat

Niin paljon kuin uudesta kodistamme pidänkin, kaikuvan olohuoneen lisäksi on pakko myöntää toinenkin ongelma: lattiat ovat aivan hyiset.

Vilukissana käyttäisin muutenkin kotona villasukkia, mutta täällä eivät mitkä tahansa sukkalankapitsisukat riitä.  Päätin siis neuloa lämpimimmät jalka-asiat, jotka keksin: kirjoneulepolvisukat paksusta langasta.


Malliksi valitsin näin kevään kunniaksi Niina Laitisen suunnittelemat Taimitarhan syyssukat. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään vain kahta väriä, mutta lisäsin toisen tehostevärin, jotta sievät kuviot erottuisivat paremmin toisistaan. 

Värikikkailun vuoksi muutin hieman joitakin siirtymiä kuviosta toiseen, ja sukkien yläosaan tein ihan tavallisen 2 o, 2 n -joustimen. Muuten noudatin ohjetta.


Lanka on Gjestalin Jannea, joka neuloutuu ainakin minun käsialallani hieman tiheämmäksi kuin ohjeen Seiskaveikka. Käytin siksi paksumman pohkeen kaaviota.

Sukista tuli aika tiukasti jalkaan istuvat. Jospa ne siis pysyisivät ylhäällä senkin jälkeen kun löystyvät hieman käytössä. 


Suosikkikuvioni näissä sukissa ovat kärkien ketut. Vaihdoin tehosteväriä viimeisellä kerroksella saadakseni seuraavasta aaltokuviosta tummanruskean, jolloin ketuille muodostui kaiken kukkuraksi tummat nenänpäät.


Loppuun vielä tekniikkavinkki. Käytän nykyään joustimella alkavissa neuleissa silmukoiden luomiseen Youtubesta löytyvää Tillybuddyn video-ohjetta

Tekniikka saattaa ensisilmäyksellä vaikuttaa vaivalloiselta. Lankaa kierretään brittiläisittäin puikkojen ympäri ja neule täytyy aloittaa tasona.

Pienellä harjoittelulla silmukoiden luominen tällä tekniikalla on kuitenkin yllättävän nopeaa, sillä niitä syntyy kaksi kerrallaan. Luontireunasta tulee sievä ja todella joustava. Tekniikkaan ei liity apulankoja tai silmukoiden poimimista, ja kun luominen aloitetaan langan päästä, aloituspätkä ei koskaan lopu kesken. Suosittelen!

27. maaliskuuta 2017

KonMari-pussukoita

Kärsivällisen jonottamisen jälkeen sain kirjastosta lainaan Marie Kondon toisen suomennetun kirjan KonMari : Iloa säkenöivä järjestys.

Ensimmäisen KonMari-kirjan tarkkaan lukeneelle tässä jatko-osassa oli aika vähän uutta, lähinnä kuvalliset ohjeet vaatteiden taitteluun ja joitakin konkreettisia neuvoja eri huoneiden yksityiskohtiin.

En edelleenkään ollut kaikesta yhtä mieltä Kondon kanssa, enkä vieläkään intoutunut tekemään "ilotarkastusta" kertaheitolla koko maalliselle omaisuudelleni. Eko-omatuntoni ei kerta kaikkiaan salli käyttöesineiden korvaamista uusilla ennen kuin ne ovat tulleet käyttöikänsä päähän, ja koristetavaraa minulla on vähänlaisesti. 

Silti kirja toimi hyvänä inspiraationa pieneen kevätsiivoukseen. Esimerkiksi uusimpien opintojeni muistiinpanot päätyivät paperinkeräykseen, samoin nippu ompeluohjeita ja -kaavoja, joita tuskin olisin käyttänyt uudelleen, kun uusiakin on jonossa enemmän kuin ehdin testata. 

Ensimmäiseen kirjaan verrattuna Kondo kirjoittaa Iloa säkenöivässä järjestyksessä enemmän somistamisesta. Jos ensimmäisen kirjan perusteella käsitys konmaritetusta kodista oli askeettisuuteen saakka karsittu, toisessa kirjassa tuota kuvaa pehmennetään ohjeistamalla, kuinka iloa tuottavia esineitä voi ripotella ympäri kotia ja papereita tai kankaita käyttää säilytystilojen koristeluun.


Tässä kohtaa havahduin siihen, että minulla on kangaslaatikossa vaikka kuinka paljon (konmarilaisittain jonoksi aseteltuja) sieviä tilkkuja, joilla voisin somistaa joitakin huikean epäesteettisiä säilytysratkaisujani.

Esimerkiksi työpaikan pukuhuoneessa säilyttämäni meikit ovat tähän saakka majailleet ihan tavallisessa lankakaupan mainosmuovipussissa. Laukussa mukana kulkevat nenäliinat ja särkylääkkeet puolestaan olen pakannut uudelleensuljettavaan muovipakkaukseen, jonka olen alunperin saanut ostaessani urheiluvälinekaupasta pesupusseja.

Haloo?! Miten näin on päässyt käymään, vaikka olen muka käsityöihminen? Saman tien ompelukone esiin ja surrur.


Meikkipussiin käytin Hipun pussukkaohjetta, ja litteä pilkkupussi on tehty ihan vain suorakaiteen muotoisista kangaspaloista.

Ei mikään valtava KonMari-urakka, mutta uskallan väittää, että iloisemmaksi näistä tulee kuin muovipusseista. 

19. maaliskuuta 2017

Kangastaulu

Meillä on uusi koti ja yksitoista neliötä enemmän tilaa.

Avarampi asunto on ihana asia. Mutta kun muutaman viikon kuluttua muutosta saimme viimeiset pahvilaatikot raivattua pois, huomasimme, että olohuoneessa kaikuu.

Arvelin, että kangastaulu seinällä voisi helpottaa ongelmaa. Finlaysonin tehtaanmyymälästä löysin kankaan, joka sopii loistavasti seinällemme.


Kun asuinkumppanini näki, millaisen kankaan olin hankkinut, hän kysyi ensimmäiseksi, samastunko stripissä Muumimammaan vai Vilijonkkaan.

Wikipedian mukaan "Vilijonkat ovat järjestystä ja siisteyttä rakastavia naispuolisia hahmoja, joilla on taipumus hermostua herkästi". Saatan silloin tällöin (tai ehkä jopa hieman useammin) vastata tätä kuvausta, joten Muumimamman purkaus toimii minulle hyvänä huoneentauluna varoittamassa liiallisuuksiin menemisestä.

Jotta kaiunpoistovaikutus olisi mahdollisimman suuri, käytin kankaan taustana vaahtomuovia. Paikallisesta alan erikoisliikkeestä sai sopivan palan valmiiksi mittoihin leikattuna. Taulusta tuli 100 cm leveä, 30 cm korkea ja 5 cm paksu. Kiinnitin kankaan reunat hakaneuloilla vaahtomuovin taakse, joten halutessa päällinen on helppo vaihtaa. 


Muumien hienous on siinä, että vaikka hahmot edustavat usein jotakin ihmistyyppiä, niissä on syvyyttä myös yksilöinä. 

Ajatellaan vaikka rouva Vilijonkkaa. Kaikki varmaan tuntevat jonkun hysteerisen tarkan täti-ihmisen, jolle hahmon kautta voi nauraa. 

Mutta kenties rouva Vilijonkan tarve kritisoida muiden elämäntapaa juontaa juurensa siitä, että hän pelkää muiden ylenkatsovan häntä, useamman lapsen yksinhuoltajaa? Ehkä rouvan järjestys- ja siivousvimma on puolustusreaktio, kun elämä tuntuu karkaavan kontrollista ja katoavan kuten hänen tutkimusmatkailijamiehensä Borneolle? 

Ja huomaatteko nuo marjat pöydällä stripin viimeisessä ruudussa? Rouvan ilme näyttää siltä, että Muumimamma saa hänet kiinni itse teossa. Kuinka tahraton Vilijonkan koti oikeastaan mahtaa olla silloin, kun kukaan ulkopuolinen ei ole näkemässä?

13. helmikuuta 2017

Rusettimekko peruskaavalla

Bongasin vuodenvaihteessa paikallisen kansalaisopiston ohjelmistosta kurssin, jonne oli pakko päästä: Peruskaava omilla mitoilla

Nimensä mukaisesti kurssilla piirrettiin mekon peruskaava omilla mitoilla, ihan alusta saakka. Valmiskaavat ovat minulle yleensä liian ahtaita lantiolta ja liian väljiä yläosasta, joten millaista luksusta onkaan saada käyttöön juuri sopiva kaava!

Ensimmäinen ikiomasta peruskaavasta kuosittelemani vaate on hihaton arkimekko, suunniteltu käytettäväksi pitkähihaisen trikoopaidan ja/tai ohuen neuletakin kanssa. 

Pääntie on muotoiltu venemäiseksi ja olkaa kavennettu kädenteiltä. Rintamuotolaskos on siirretty sivusaumaan ja takakappaleen olkalaskos jaettu kahdeksi laskokseksi. Vyötärömuotoilut tein suoraan peruskaavan mukaan. Helmasta muotoilin polvipituisen ja viistotin pari senttiä.

Helma on huomattavasti kapeampi kuin tavalliset A-linjaiset tekeleeni. Ei ole pakko tehdä A-linjaa, jos kaava on piirretty omilla mitoilla eli lantiolle on muutenkin tilaa! Luk-sus-ta!


Mekko istuu huomattavan hyvin myös selästä lapaluiden kohdalta, minne jää minulla valmiskaavojen kanssa usein väljää. Vyötärömuotoilut sen sijaan ovat kaavassa maltilliset, vielä ronskimminkin voisi ottaa. Toisaalta tykkään joka tapauksessa käyttää mekkojen kanssa vöitä.

Sympaattinen rusettikangas on Gütermannin valikoimaa.


Kaavan piirtäminen oli monella tapaa opettavaista ja auttoi hahmottamaan, miten muokkaukset näkyvät valmiissa vaatteessa. Kurssilla oli tusinan verran osallistujia, ja vaikka kukin keskittyi ennen kaikkea oman kaavansa piirtämiseen, koimme monta ahaa-elämystä vertaillessamme, miten erilaiset kehon muodot vaikuttavat paperille piirtyviin kaavoihin.

Työskentelyn lomassa tulimme pohtineeksi, kuinka vaikeaa valmisvaatteista on saada istuvia erilaisille vartalotyypeille. Niin erilaisia kaikkien kaavoista tuli, vaikka vaatekoko olisi ollut sama.

Ei siis ihme, jos vaatekauppojen tarjonta tuntuu joskus olevan pelkkää joustavaa trikoota tai väljää tunikaa.

Seuraavaksi haluaisin kuosittelukurssille...

5. helmikuuta 2017

Rikke

Ihastuin taannoin lankakaupassa Malabrigon Rios-langan sävyyn Winter Lake, ja täysin tavoistani poiketen ostin saman tien vyyhdin tietämättä, mitä siitä neuloisin.


Kauaa ei tarvinnut miettiä. Pipo! Malliksi valikoitui supersuosittu Rikke Hat, jonka yksinkertainen tekstuuri antaa kivasti pääroolin langan sävyille.


Ohje on kirjoitettu hieman ohuemmalle langalle, mutta eipä tarvinnut itse pähkäillä muutoksia, sen verran moni oli tehnyt mallin vastaavasta langasta 96 silmukalla. 

Neuloin tiheämmän reunuksen 3,5 mm ja loput 4,5 mm puikoilla.


Pituuden puolesta noudatin lörpömmän version ohjetta, ja lopputulos on juuri passeli. Taattua käyttötavaraa!

28. tammikuuta 2017

Käsityöpakki

Käsityöt ovat väistämättä välineurheilua. Tarvikkeita kertyy, vaikka pidän itseäni varsin maltillisena varusteiden hamstraajana. 

Tähän saakka olen säilyttänyt tilpehöörini useammassa metallirasiassa. Halusin yhdistää ne samaan laatikkoon, mutta en meinannut löytää sopivaa. Ompelulaatikon nimellä myytävät olivat joko liian pieniä, turhan moneen osaan lokeroituja tai aivan liian sieviä rottinkeineen ja rusetteineen.

Sitten keksin katsastaa rautakauppojen valikoiman ja löysin Bahcon oranssin työkalupakin. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä!


Tähän pakkiin mahtuu ihan kaikki. Pituutta on yli puoli metriä! Haitarirakenteen ansiosta pakki jakaantuu sopivan kokoisiin osioihin, joten kamat pysyvät järjestyksessä ja ne on helppo löytää.


Ylimpiin osioihin laitoin useimmin tarvittavat välineet: neulepuikot, silmukkamerkit, neulat, mittanauhat sekä kankaiden leikkaamiseen liittyvät tarvikkeet. Näihin pääsee nopeasti käsiksi levittämättä haitaria, yläkannen avaaminen riittää.


Suurimpaan alaosioon jäi vielä melkein kissanmentävä tila!


En voi vastustaa esineitä, jotka ovat sekä käytännöllisiä että kauniita. Minun silmääni tämä yksinkertaisen linjakas metallipakki on paljon kauniimpi kuin sievistelevät ompelukorit. Uskallan väittää, että se on myös käytännöllisempi.

13. tammikuuta 2017

Tyyny Usvalle

Viime keväänä kissat saivat ystävältäni lahjaksi sievän korin. Pehmustin sen vanhoilla käsipyyhkeillä ja laitoin parvekkeelle, missä se olikin kesän ajan ahkerassa käytössä.

Syksyn sateiden alkaessa siirsin korin sisätiloihin, ja varsin pian kävi ilmi, ettei pastellisävyinen frotee ole esteettisin mahdollinen sisustuselementti.


Lankalaatikkoon oli kertynyt sopivasti kissankarvanvärisiä jämäkeriä, joten päätin virkata niistä koriin uuden pehmusteen.

Olin varma, että yhdistelmästä tulisi jymymenestys. Kuten olen aiemminkin maininnut, iloinen eläintarhamme rakastaa torkkupeittoja. Etenkin Usva ja pari vuotta sitten virkkaamani täkki ovat miltei erottamattomat.


Kun tyyny sitten valmistui, sain jälleen kerran todeta, ettei kissojen sielunmaisemaa voi käsittää. Ei nimittäin kelvannut ollenkaan.

Kuvia ottaessani yritin houkutella Usvaa koriin niin leluilla kuin makupaloillakin. Tämän lähemmäs ei päästy:


Boikottia kesti monta viikkoa, ja suunnittelin jo kaivelevani kaapista mahdollisimman hillityn pyyhkeen tyynyn tilalle. Mutta kas - eräänä aamuna löysin korista kissakerän!

Siitä lähtien Usva onkin herännyt korista lähes joka aamu. Ja välillä korinokoset on otettu päivälläkin. Ja illalla.


Virkkasin tyynyä varten 32 Super Simple Hexagon -kuusikulmiota. Ommellessani paloja yhteen totesin, että kolmestakymmenestä olisi itse asiassa tullut nätimpi ovaali, mutten jaksanut enää purkaa. 

Onneksi kauneusvirhe ei alun epäilyksien väistyttyä vaikuta haittaavan käyttöä.