10. heinäkuuta 2016

Bliss

Edellisestä neuleesta yli jääneitä lankoja kaappiin kiikuttaessani totesin, että yksinäisiä keriä ja keränloppuja on kertynyt aika tavalla.

Tavoitteenani on pitää lankavarastoni sen kokoisena, että kaikki mahtuu kahteen 14 litran laatikkoon. Nyt näyttää siltä, että seuraavan vähänkään suuremman hankinnan jälkeen kannet eivät enää mene kiinni. 

Päätin siis keskittyä hetkeksi kaappilankojen tuhoamiseen. 


Ensimmäiseksi pengoin laatikosta kokonaisen vyyhdin yönsinistä Cascade 220 -lankaa. Siitä neuloin parissa illassa pipon Dropsin ohjeella

Mallissa yhdistyy kivasti yksinkertainen pintaneule ja yksityiskohtana napit. Piposta tuli juuri sopivan kokoinen, joten se pääsee taatusti kovaan käyttöön ensi talvena. 

Tumma väri oli hankala kuvattava, alemmassa kuvassa sävy on lähempänä todellisuutta.


Tein suuremman koon ohjeen mukaan, mutta jatkoin mallineuletta myös kavennusten ajan ja kavensin 11 x 1 s joka toisella kerroksella. 

Ihan täyttä vyyhtiä en saanut pipoon kulumaan, mutta onneksi laatikossa on muutama nöttönen samaa lankaa eri väreissä. Jotain raidallista niistä varmaan vielä syntyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti