21. maaliskuuta 2016

Äitikortti

Periaatteenani on, että kirjoitan blogiin vain sellaisista kirjoista, jotka herättävät lukiessa ajatuksia.

Tämä taannoinen tuttavuus synnytti (!) päänuppiini sellaisen puolivalmiiden ajatusten kakofonian, että kirjoittaminen osoittautui poikkeuksellisen haastavaksi. Yritän silti.


Anu Silfverbergin esseekokoelma Äitikortti : kirjoituksia lisääntymisestä (2013) on nimensä mukaisesti joukko tekstejä ihmisen lisääntymisen aihepiiristä. 

Yhteiskunnallisia ilmiöitä tutkivana journalistina ja feministinä Silfverberg lähestyy aihetta peilaten henkilökohtaisia kokemuksiaan ympäröivän yhteiskunnan erilaisiin äitiysdiskursseihin, kuten peruskoulun seksuaalivalistukseen, neuvolan ohjeistuksiin, kulttuurisesti vakiintuneisiin vanhan kansan uskomuksiin ja vauva.fi:n keskustelufoorumiin.

Esseet vilisevät teräviä - suorastaan piikikkäitä - havaintoja äitiyteen liittyvistä (tai liitettävistä) ilmiöistä. Niiden kirjo vaikuttaa ehtymättömältä. On yhteiskunnan kannalta toivottu ja ei-toivottu lisääntyminen, naiseuden roolit, (raskaana olevan) naisen ruumiin yksityisyys ja yhteisyys, hoitovastuun jakaminen, lisääntymisen kustannusten jakaminen... Kirja kannattaa lukea vaikka vain häikäistyäkseen siitä, kuinka paljon äärimmäisen latautuneita odotuksia, oletuksia ja vaatimuksia tämän sinänsä luonnollisen ilmiön ympärille kiertyy.

Kokoelman punaiseksi langaksi muodostuu Silfverbergin hämmentynyt, suorastaan tuskastunut ärtymys nykyäitiyden suorituskeskeisyyttä ja muut identiteetit nielevää kaikenkattavuutta kohtaan. Kirjoittaja ihmettelee, miksi niin monet naiset katoavat vapaaehtoisesti "äitiyden mustaan aukkoon". 

Miksi koulutetut naiset 2010-luvulla hurahtavat johonkin lukuisista tarjolla olevista kokopäivä-äitiyden muodoista ja tuomitsevat kärkkäästi toisenlaiset tavat odottaa, synnyttää tai kasvattaa lasta? Miksi he kadottavat aiemman identiteettinsä, lakkaavat muodostamasta mielipiteitä itsenäisesti järkeillen ja mäjäyttävät sen sijaan pöytään äitikortin?

Silfverbergin havaintojen mukaan hysteerisen äitiyden vaaravyöhykkeellä ovat etenkin koulutetut naiset hänen omasta 70-luvun puolivälissä syntyneestä ikäluokastaan. Selitystä hän hakee työllistymisikävaiheeseen osuneesta taloudellisesta epävarmuudesta. Taantuma vahvistaa tutkitusti perinteisiä perhearvoja ja sukupuolirooleja. Joillekin naisille heittäytyminen täysin rinnoin (jos tällainen ilmaus tässä yhteydessä sallitaan) äitiyteen on myös keskimääräistä hyväksyttävämpi syy jättäytyä ulos ahdistavan hallitsemattomasta työelämästä.

Havainto on mielenkiintoinen. Kymmenen vuotta nuoremman lukijan mielessä herää myös kysymys, onko oma ikäluokkani jo hieman vähemmän kireä äitiydessään. Mekin valmistuimme taantumaan, mutta olemmeko jo sisäistäneet työelämän epävarmuuden ja hallitsemattomuuden normitilaksi niin, ettei se syökse meitä tavoittelemaan täydellistä hallintaa perhe-elämän puolella?

Yksityistä laajemman, pohtivan perspektiivinsä ansiosta Äitikortti on mielenkiintoista luettavaa myös lapsettomalle. Viihdyttävyyttä lisää humoristinen kirjoitustyyli, jossa erilaiset auktoriteetit ammutaan tylysti alas arjen riemastuttavan banaaliuden edessä. Kirja onnistuu yhtä aikaa huvittamaan, ärsyttämään ja avaamaan uusia ajatuskulkuja.

Kriittisempi saattaisi tosin huomauttaa, että Äitikortin kaltaisen kirjan voi kirjoittaa vain se, jolla on itselläänkin hihassaan kyseinen valtti. Sen verran railakkaasti tässä räiskitään joka suuntaan, että jossain joku varmasti pahastuu, mutta hei - kyllä äiti saa sanoa pahastikin.

14. maaliskuuta 2016

Skew!

Sain joululahjaksi kerän Austermann Stepiä reteinä raitoina. Keksin oitis, mitä siitä neuloisin.


Lana Holdenin nerokkaat Skew-sukat ovat odotelleet jonossani jo pitkään sopivan langan osumista kohdalle. 

Step-kerä neuloutui juuri täydellisen levyisiksi raidoiksi, ja lanka pääsee todella oikeuksiinsa kantapäiden villeissä pyörteissä.


Olin nokkelasti pakannut tämän projektin ainoana mukaan hiihtolomareissulle, joten kakkossukka tuli kerrankin aloitettua heti ensimmäisen jälkeen. Silti jännäsin, pysyisikö käsialani vakiona niin että raidat toistuisivat samalla tavalla. 

Hyvinhän nuo kantapäätkin kuitenkin osuivat samoihin kohtiin väriraporttia.


Merkillisestä rakenteestaan huolimatta sukat istuvat maagisen hyvin jalkaan. Tällaiset voisi tehdä vaikka toisetkin!

10. maaliskuuta 2016

Koiran namipussi

Taannoin reissussa ollessamme tipautin matkalle taloutemme ainoan koiran palkkionamipussin. 

Lähimmän eläintarvikeliikkeen pussit olivat kokoluokkaa kahden tunnin agilitytreenit, ja tarvitsin pikemminkin mallin kertaalleen korttelin ympäri. Edullisimmalla pussilla oli hintaa peräti 7,90 €. 

Juu, ei. Itte pitää kaikki tehdä!


Ja kun kerran tehdään, niin tehdään kunnollinen. Sellainen, jossa on ylimääräinen tasku kakkapusseille ja suljettava suuaukko.

Vanhassa pussissa suuaukossa oli tarra, mutta se tarttui hanakasti kynsikkäisiin. Päädyin siis kiristysnyöriin. Takana on palohaka, jolla pussin saa kiinni vyölenkkiin tai taskun reunaan.


Kaikki tarvikkeet löytyivät omasta varastosta. Ulkopussiksi valitsin tukevaa huonekalukangasta, jota oli jäänyt yli työtuoliin ompelemastani vaihtopäällisestä. Sisäpussin tein vedenpitävästä suojakankaasta, johon namien rasvat eivät toivottavasti tartu.


Kuvasin työvaiheet itselleni muistiin, sillä todennäköisesti tulen tipauttamaan tämänkin pussukan kyydistä ennemmin tai myöhemmin. Tässä jonkinmoinen ohje:

Tarvikkeet
  • kestävää kangasta ulkopussiksi, kosteudenkestävää kangasta sisäpussiksi
  • palohaka
  • nyöriä pussin suuhun
  • nyöristoppari

Koko

Ulkopussin koko on 10 cm x 10 cm.
Sisäpussin korkeus on 7 cm.

Valmistelu


Leikkaa päälliskankaasta 
  • ulkopussin etu- ja takakappale
    leveys 12 cm (tai haluttu pussin leveys + 2 cm)
    korkeus 15 cm (tai haluttu ulkopussin korkeus + 5 cm)
  • tasku
    leveys 12 cm (tai haluttu pussin leveys + 2 cm)
    korkeus 9 cm (tai haluttu taskun korkeus + 2 cm)
  • haan kiinnikepala
    5 cm x 5 cm (tai haan koon mukaan)
Leikkaa vuorikankaasta
  • sisäpussi (yhtenä kpleena)
    leveys 22 cm (tai haluttu pussin leveys x 2 + 2 cm)
    korkeus 9 cm (tai haluttu sisäpussin korkeus + 2 cm)
  • nyörikuja
    leveys 20 cm (tai haluttu pussin leveys x 2)
    korkeus 7 cm
Huolittele taskun yläreuna, käännä 1 cm taite nurjalle ja tikkaa.
Käännä kiinnikepalan ylä- ja alareunat 1 cm nurjalle ja tikkaa.
Käännä nyörikujan lyhyet päät 1 cm nurjalle ja tikkaa.

Kokoaminen


Ompele taskun sivu- ja alareunat ulkopussin etukappaleen sivu- ja alareunoihin oikealle puolelle. Ompele läheltä reunaa, jotta ommel jää jatkossa piiloon saumanvaroihin.

Käännä kiinnikepalan sivureunat 1 cm nurjalle ja ompele pala sivureunoistaan takakappaleen oikealle puolelle, 6 cm yläreunasta ja sivusuunnassa keskelle.


Ompele ulkopussin etu- ja takakappaleet yhteen toisesta sivusta 1 cm saumanvaralla.

Taita nyörikuja kaksinkerroin oikea puoli ulospäin ja neulaa avoin pitkä sivu keskelle ulkopussin yläreunaa oikealle puolelle kangasta. Nyörikujan pitäisi ylettyä 2 cm päähän sivureunoista.


Neulaa samaan yläreunaan vielä sisäpussin yläreuna oikea puoli nyörikujaa ja ulkopussia vasten. Sen pitäisi olla saman levyinen kuin ulkopussi. Ompele yläreuna koko leveydeltään 1 cm saumanvaralla.


Lopputulos: nyörikuja jää yläsauman väliin kappaleiden oikealle puolelle, 2 cm reunoista.


Taita sivureunat yhteen niin, että sekä ulko- että sisäpussin oikeat puolet tulevat vastakkain. 

Ompele reunat 1 cm saumanvaralla ja jätä vuorin puolelle kääntöaukko. Varmista, ettet ompele nyörikujan päältä. Sen päiden pitäisi jäädä 1 cm ompeleen sisäpuolelle


Trimmaa saumanvaroja ja erityisesti kulmia pienemmiksi. Käännä pussi varovasti oikeinpäin kääntöaukon kautta ja ompele aukko umpeen.

Työnnä sisäpussi ulkopussin sisälle, pohjat vastakkain. Ulkopussin pitäisi olla 3 cm korkeampi kuin sisäpussi. Käännä nyörikuja pois alta sisäpussin sisälle ja tikkaa ulkopussin yläreunasta ja 1,5 cm yläreunasta.

Pujota nyöri paikalleen, lisää nyöristoppari ja solmi nyörin päät. 
Pujota haka kiinnikkeeseensä. 

Täytä pussi nameilla!


6. maaliskuuta 2016

Aarrearkku

Taannoisen Konmari-innostuksen vallassa tulin penkoneeksi korulaatikkoani. Totesin, että minulla on tosi kauniita koruja, mutta käytän niistä vain murto-osaa.

Syyksi epäilin säilytysratkaisuani. Olin pinonnut korut omissa pikkurasioissaan kenkälaatikkoon, ja käyttöön pääsivät lähinnä päällimmäiset. Loput unohtuivat pohjalle. Korut piti siis saada konmarilaisittain "jonoon", kaikki kerralla näkyville.


Etsiskelin kaupoista sopivaa säilytyslokerikkoa, mutta löysin vain ääripäät: Bilteman muoviset ruuvilokerikot ja sisustusliikkeiden valkeat puulaatikot, joiden kyljessä lukee kaunokirjaimin Jewelry.

Persoonallisempaa piti saada. Etsystä löytyi käsintehty, kaksikerroksinen puulaatikko, joka oli kokonsa ja muotonsa puolesta täydellinen koruille. Pehmusteet tuunasin itse.


Leikkasin paksusta askarteluhuovasta lokeroiden kokoiset palaset, jotka päällystin mekkokankaan jämillä. Koukullisia korvakoruja varten käärin useamman kerroksen kangasta päällekkäin, jotta sain aikaan ripustustaskut.

Nappikorviksille näpersin myös oman lokeronsa: rullasin ohuemmasta huovasta pieniä kääryleitä, jotka liimasin peräkkäin pahvinpalaan. Sitten taas kangasta päälle.


Tuli hyvä aarrearkku! Yläkerrassa asuu arkikäyttökoruja, alhaalla harvemmin tarvittuja. Tästä kelpaa valita somisteita ylle, kun kaikki on sievästi järjestyksessä.


Eikä murtovaraskaan osaa heti suunnistaa oikealle kirstulle, kun kyljessä ei lue mitään! Ellei varas sitten satu lukemaan blogia...