25. helmikuuta 2016

Pieni pöllötuunaus

Sain viime jouluna lahjaksi Marimekon Ebony-kukkarolaukun. Mistä lie pukki tiennyt, että kaipasin juuri tällaista pientä olkalaukkua, johon mahtuu sopivasti avaimet, puhelin ja pari pakollista nenäliinaa?

Yksivärinen musta laukku käy kätevästi yhteen suunnilleen kaiken kanssa, mutta hieman persoonaton se on. Ajattelin somistaa laukun virkatulla kukkasella ja etsin kivan retrohenkisen kukkakuvion.

Valitettavasti mies tyrmäsi suunnitelmani. Kukka olisi kuulemma aivan liian mummo

Ei miestä tietenkään tarvitsisi kuunnella, mutta hän on viime aikoina ollut harmillisen usein oikeassa värivalintojen sun muiden suhteen. Joten tein sitten pöllön.


Ohje on Chinami Horiban käsialaa ja langat vanhoja jämiä kaapeista. Tein oksan eri värillä ja virkkasin sen myös eri suuntaan, jotta sain sekä pöllön pään että lehtien pylväät "oikea puoli" ylöspäin. 

Harvoin virkkaavan aivot eivät millään meinanneet taipua hahmottamaan, kuinka päin ja mistä varpaasta oksa kannattaa aloittaa. Mutta lopulta onnistui ja suloinen tuli. Eikä yhtään mummo!

20. helmikuuta 2016

My Favorite Color

Lukuisista lempiväreistäni suurin ikisuosikkini on lämmin vaaleanvihreä. Juuri sellainen kuin Cascade 220 Heathers värissä Turtle.


Olin hankkinut neljä vyyhtiä tätä kilpparinvihreää ihanuutta aivan eri projektia varten, mutta sitten törmäsin Dieuwke van Mulligenin My Favorite Color -villatakkiin ja totesin, että mallin nimi suorastaan velvoittaa vaihtamaan suunnitelmaa.

Alkuperäisessä ohjeessa paidan selkää ja vasen etukappaletta somistavat ainaoikein-osiot. Minun teki mieli jotain hieman koristeellisempaa, joten neuloin selkään leveän palmikkokuvion.


Alkuperäisestä ohjeesta nappasin silmukkamäärät ja mielenkiintoisen rakenteen. Ensin neulotaan niskan ainaoikein-reunus, jonka reunasta poimitaan takakappaleen silmukat. Sitten ryhdytään lisäämään etukappaleen silmukoita. Hartioille syntyy tuplalisäysten myötä suora "sauma", joka haarautuu lopuksi pystysuoriksi hihasaumoiksi.

Neuloin nuo olan lisäykset hieman liian tiukalla käsialalla, joten saumoista tuli turhan lyhyet ja hihojen pystysuorat valesaumat kaartuvat ylhäällä kohti kaula-aukkoa. No, ensi kerralla osaan paremmin! Rakenne oli joka tapauksessa niin vinkeä, että aion ehdottomasti kokeilla sitä uudelleen.


Suunnitelman muutoksen myötä lankaa oli käytössä naftisti. Priorisoin helman ja lisäsin siihen hieman pituutta saadakseni napinlävet osumaan sopivasti. Hihoista tein sitten sen mittaiset kuin lankaa riitti. Suunnilleen 3/4-pituiset niistä tuli. 

Napit löysin omasta varastosta. Luullakseni olen saksinut ne talteen miehen vanhoista reisitasku-capreista!

Takista tuli ihanan lämmin ja pehmeä. Parasta on kuitenkin tuo väri! Tähän aikaan vuodesta ainakin minun silmäni janoavat versonvihreää.

9. helmikuuta 2016

Nollapiste

Ulkolämpötilan keikkuessa plussan ja miinuksen välimaastossa on erinomainen hetki ripustaa villasukat kuivumaan lämpöpatterille, keittää kuppi teetä ja avata Hannu Raittilan esseekokoelma Nollapiste (2014).


Nollapiste on kokoelma kirjoituksia veden termodynamiikasta. Eikä uskoisi, kuinka paljon siihen liittyy kaikkea mielenkiintoista! 

Raittilalla on sekä kaunokirjallisissa teoksissaan että esseissään ilmiömäinen taito kuvata yhteyksiä - sitä, kuinka henkilökohtaisen elämän tapahtumat ja arjen ilmiöt kytkeytyvät ja vaikuttavat toisiinsa laajemmassa ajan ja paikan mittakaavassa.

Aiemmista esseekokoelmista tulee mieleeni esimerkiksi erittäin vakuuttava selonteko siitä, millaisia seurauksia vesivessan keksimisellä on ollut yhteiskunnille ja ihmiskunna(n luontosuhtee)lle.

Photobomb à la Minni
Nollapisteessä keskiössä on jää. Esseiden aiheet ulottuvat valtamerien virtauksista mökkijärven avantoihin, globaalista jääkaupasta talonpoikaistalouden jäänkorjuuseen ja Alpeille pakastekuivettuneesta jäämies-Ötzistä oluen tarjoilulämpötilan kulttuurieroihin. 

Laajempaa mittakaavaa tuskin voisi olla: kirjassa liikutaan sujuvasti sekä troposfäärissä että napa-alueilla, mutta mukana on sen verran runsaasti kirjailijan henkilökohtaista kokemusmaailmaa, että teos on luokitettu kirjailijan työn ja kirjailijuuden tietoluokkaan 86.07.

Aloitusluvussa Raittila tosin sanoutuu irti tietokirjallisuuden kriteereistä ja ilmoittaa tavoitteekseen tuottaa "naisellisen rupattelevaa tarinointia, joka alituisesti karkaa aiheestaan ja polveilee subjektiivisena ja epäjohdonmukaisena". 

Olipa kirjoitustyylin feminiinisyydestä mitä mieltä tahansa, tuloksena on viihdyttäviä esseitä, joissa faktatiedon murusia yhdistävät hauskat anekdootit, tiheät viittaukset kaunokirjallisuuteen sekä tieteelliseltä kannalta aivan liian uhkarohkeat harppaukset yksityisestä yleiseen tai päinvastoin.

Tavoitteen mukaisesti näennäisen epäjohdonmukaiset tekstit palaavat harhailujen ja rönsyjen jälkeen aina alkuperäiseen aiheeseen, yleensä jonkin yllättävän yhteyden kautta. Juuri se tekee Nollapisteestä nautinnollista luettavaa.

2. helmikuuta 2016

Vasama

Tammikuun loppupuoli kului neulerintamalla pitkälti hys hys -juttuihin. 

Valokuvaavalle ystävälle tein synttäri-/tuparilahjaksi Vasama-kännykkäät Neulistin ohjeella. Mainio ohje olikin, mitään ei tarvinnut muuttaa!


Lankana käytin edullista peruslankaa, Hjertegarnin Basicia, josta sain 3 mm puikoilla prikulleen ohjeen mukaisen tiheyden. Koska kyseessä oli yllätyslahja, tein värivalinnan varman päälle. Hiilenharmaan kanssa ei voi mennä ainakaan kovin pahasti pieleen. 

Ystäväni sietää tosin harvinaisen hyvin muitakin kuin näitä ns. miesvärejä (olen neulonut hänelle mm. keltamustat ampparisukat), mutta värisävyjen suhteen hänellä on tosi tarkka maku. Värikkäämmät värit kannattaa siis hyväksyttää etukäteen. 


Lapasista tuli käytännöllisen oloiset. Kämmenosan ja peukalon huput yltävät kyllin alas sormien päälle. Ne ovat myös riittävän pitkältä matkalta kiinni kämmenselässä jotta eivät avattuina roiku holtittomasti ympäriinsä.


Tykkään myös kämmenselän hillitystä salamakuviosta. Kuten ohjeessa luvataan, se toimii katseenvangitsijana vieden huomion pois hupun saumasta. Lisäksi salamakaavion seuraaminen teki neulomisesta paljon mielenkiintoisempaa.


Kännykkäät (tai kamerakkaat?) valmistuivat ajoissa syntymäpäiväksi mutta myöhästyivät harmillisesti tammikuun tuimilta pakkasilta, jotka loihtivat lähiympäristön valokuvaukselliseksi ja jäädyttivät armotta kuvaajan kourat. 

Toivottavasti tänä talvena saadaan vielä sen verran miinusasteita, että lahja pääsee hyötykäyttöön! 

Muut hys hys -jutut ovat vielä kesken, joten niistä lisää tuonnempana...