31. joulukuuta 2015

Sukkia sukupolville

Ystäväni tyttären yksivuotissynttäreiden lähestyessä utelin, olisiko päivänsankari minkäänlaista neuletta vailla. Sain luvan tehdä sukat vaikka molemmille.


Joten tein. Kolme kerää Gjestalin Maijaa riitti kahden sukupolven sukkiin. 

Pienemmät ovat malliltaan Nellas Aprilin All the Way, ja niihin kului 36 grammaa lankaa. Sukat ovat kauttaaltaan mukavan joustavat pieniin mutta kasvaviin jalkoihin.

Täysikasvuisiin jalkoihin neuloin Tiina Kuun Hovineidon hienommat. Tämä on yksinkertaisen tyylikäs ja kaunis malli, jonka uskon sopivan hyvin saajalleen. Lankaa kului 85 g.


Hovineidot oikuttelivat neulottaessa jonkin verran. Ensin säädin puikkokoon kanssa. Sitten en saanut sukan kärjestä sopivaa ja jouduin säveltämään ihan omanlaiset kavennukset. Kun yksi sukka vihdoin oli valmis, lähdin hienostelemaan kiekuroita peilikuviksi toiseen - ja eikös sinne jäänyt yksi onneton palmikonkierto väärin päin. Ei muuta kuin puolet teräosasta purkuun.

Onneksi lopputulos palkitsee tälläkin kertaa. Voin saman tien luvata, että ensi vuonna neulon ainakin pari paria Tiina Kuun suunnittelemia sukkia. Ja yritän mokailla niiden kanssa vähemmän!

28. joulukuuta 2015

Optimania

Melkein kaikki neulojat potevat joskus neuloosia, ja startiittikin on monelle tuttu vaiva. Itselleni tyypillisin on oireyhtymä, jota voisi kutsua vaikka optimaniaksi.

Kyse on pakkomielteisestä tarpeesta löytää paras mahdollinen neulemalli, kuvio, pintaneule, lisäys-/kavennustapa tai muu tekniikka käsillä olevaan projektiin. Kyllin hyvä ja riittävän siisti ovat optimaniasta kärsivälle tuntemattomia käsitteitä. Jossain on oltava parempi ratkaisu tai jollei ole, sellaisen voi ehkä kehitellä itse.

Taudin tunnusomaisimpia oireita ovat maaninen neulekirjojen, Ravelryn, Pinterestin ja neulesivustojen selailu sekä ylenpalttinen kaavioiden luonnostelu. Näiden lisäksi esiintyy poikkeuksellisen raivoisaa mallitilkkuilua sekä aloitetun neuleen toistuvaa purkamista. Vaikeissa tapauksissa optimania voi aiheuttaa yleistä ärtyisyyttä ja keskittymiskyky muuhun elämään saattaa hetkellisesti alentua.

Ärhäkimmät taudinkuvat liittyvät itse suunniteltuihin tai improvisoituihin malleihin, mutta lievempiä oireita voi esiintyä myös sovellettaessa valmiita malleja (esim. joustinten muuttaminen symmetrian vuoksi tai peilikuviksi asettuvien lisäysten/vähennysten etsiminen).

Uskoakseni optimanian puhkeamiselle ovat altteimpia kaltaiseni harrastajat, joiden neulomistahti ei ole aivan yhtä kiivas kuin ahkerimpien neulojien. Yhden pipon talvessa neulova on taipuvaisempi optimoimaan työtään kuin joka kuukausi uuden tikutteleva.

Itselläni oireet ovat toistuneet viime aikoina sen verran tiheästi, että pelkään taudin alkavan kroonistua. Tuorein esimerkki ovat nämä sisäkäyttöön tarkoitetut ranteenlämmittimet.


Kuinka monta kertaa voi ihminen aloittaa alusta näin yksinkertaiset putkilot?


Voi kuulkaa.
Aika monta.

Piti löytää sopiva pitsikuvio (ei löytynyt valmiina, joten muokkasin), optimoida kahden erilaisen joustimen leveydet, suunnitella siirtymä joustimesta pitsiin ja päinvastoin sekä sovittaa kaikki silmukkamäärään, jolla rannekkeista tuli täydellisen istuvat mutta ei liian kireät (52 s).

Langaksi piti löytää jotain ylellisen pehmeää, joka toisi kuvion kauniisti esiin. Itse rannekkeisiin kului 27 g Sandnes Lanett Baby Ullia, ja mallitilkkuihin meni 10 g lisää.

Onneksi tuli sentään valmista joululoman puitteissa. Paluu vetoisiin luokkahuoneisiin tulee olemaan huomattavasti miellyttävämpää näiden kanssa.

24. joulukuuta 2015

Leann Dubh

Vapaapäivä ja aurinko paistaa! Se tarkoittaa kuvaussessiota, näyttipä kalenteri aattoa tai pyhää.

Tämä villatakki odotti viimeistelyä hyvän aikaa, syinä siihen lähemmäs 30 pääteltävää langanpäätä ja kankaasta ommellut taskut, jotka olivat minulle ensimmäiset laatuaan.


Malli on Ysolda Teaguen Pumpkin Ale - ja silkkaa neroutta! Ensin neulotaan selkä, jonka reunoista poimitaan silmukat sivukappaleita varten. Niiden jälkeen tehdään hihat ja kaulus, ja lopuksi ommellaan taskut. 

Erikoisesta rakenteesta huolimatta - tai kenties juuri sen ansiosta - tuloksena on maagisen hyvin istuva vaate.


Tällä kertaa mies pääsi valitsemaan värin lankakaupan hyllyltä. Itse en ehkä olisi osannut tarttua ruskeanharmaaseen sävyyn kaikkien väri-ihanuuksien keskellä, mutta kannatti uskoa makutuomaria. Hillityn värin ansiosta kaunis malli pääsee päärooliin ja takki on helppo yhdistää monenlaisiin vaatteisiin.


Pumpkin Aleksi en tätä kuitenkaan osaa kutsua, niin kaukana ollaan alkuperäisestä kurpitsanoranssista versiosta. Olkoon tämä siis vaikka Leann Dubhia, tummaa irkkustoutia. Äänneasun voitte halutessanne tarkistaa nettisanakirjasta.


Huomaatteko, kuinka kiltisti terrieriherra jököttää aloillaan, vaikka ilkeä tuuli on ripustanut hihnan partaan? Toisikohan toinen valkoparta sille illalla mittavan luun?

14. joulukuuta 2015

KonMari

Koska muoti-ilmiöillä on tapana tavoittaa minut jälkijunassa, olen tänä syksynä intoillut KonMarista.

Suppeasti määriteltynä kyse on japanilaisen Marie Kondon kehittämästä järjestelytekniikasta, jossa kodin esineet kootaan yhteen tavararyhmittäin, poimitaan joukosta säilytettäviksi vain iloa tuottavat esineet ja järjestetään ne uudelleen paikoilleen.

Pidemmälle vietynä KonMari on myös ajattelutapa ja asenne tavaraa kohtaan. Ydinajatus on, että meidän tulisi ympäröidä itsemme vain sellaisilla esineillä, jotka herättävät meissä iloa. Kun vapautamme itsemme turhasta tavarasta ja sen vaatimasta huolenpidosta, meille jää enemmän tilaa elää ja ajatella. Esineitä valitessa päätöksentekokyky vahvistuu ja itsetuntemus kasvaa.


Kondo kertoo kirjassaan aloittaneensa sisustuslehtien lukemisen 5-vuotiaana. Sen kyllä huomaa. Kirjassa kuvaillaan ihannoiden raikkaan avaria koteja, joissa Kondon tyytyväiset asiakkaat joogaavat tai siemailevat yrttiteetä.

Mutta vaikkei tavoittelisi näin chiciä lopputulosta tai kovin suurta elämänmuutosta, KonMari on erinomainen opus herättämään lukijan pohtimaan suhtautumistaan tavaraan.

Valokuvat ennen

Itselleni suurin ahaa-elämys oli moneen kertaan toistettu periaate: valitse esineet, jotka haluat säilyttää, älä niitä, jotka joutavat pois. Keskittyminen pelkästään poistettaviin tavaroihin tekee tyytymättömäksi. 

Minulla on luontainen tarve pitää tavarapaljous kurissa, joten käyn aina silloin tällöin kaappeja läpi etsien jotakin hävitettävää. Vasta nyt aloin toden teolla miettiä, millaiseksi käsitykseni kodistani muodostuu, jos keskityn aina etsimään sieltä turhaa, rumaa ja rikkinäistä. Entä jos yrittäisinkin huomata sen, mikä tuottaa minulle iloa?

Valokuvat jälkeen

Kondon tapa selittää tekniikkansa on mystifioiva ja esineitä inhimillistävä, mutta hänen teeseilleen löytää helposti arkisempiakin perusteluja.

Kondo neuvoo esimerkiksi, että käsiteltävän tavararyhmän kaikki esineet on valikoinnin aluksi "heräteltävä unestaan" siirtämällä ne yhteen kasaan. Kuulostaa ehkä turhalta vaivalta, mutta kirjoja järjestäessäni totesin, että tällä vaiheella todella on merkitystä.

Jos kirjat yrittää valita suoraan hyllystä, on aivan liian helppoa hypätä epävarmojen tapausten yli. Ne jäävät hyllyyn vain, koska niille ei vaivaudu tekemään mitään. Mutta jos kirjat kippaa ensin lattialle, ne on joka tapauksessa siirrettävä joko poistettavien tai säilytettävien pinoon. Kumpikaan vaihtoehto ole toista vaivalloisempi.

Myöskään käytettävissä oleva tila ei ala yhtä helposti vaikuttaa päätöksiin, kun esineet on nostettu pois säilytyspaikoistaan.


KonMari herätti myös kysymyksiä. Kondo suosittelee nimenomaan tavaran pois heittämistä - eteenpäin lahjoittaminen saattaisi olla karhunpalvelus, jos sysäämme vain turhat tavaramme muiden taakaksi. 

Muutenkin Kondo rohkaisee hävittämään hyvällä omallatunnolla kaiken, mikä on "suorittanut tehtävänsä elämässämme". Jos jostakin esineestä luopuminen epäilyttää, on parempi laittaa se menemään. Aina voi hankkia uuden tilalle, jos alkaa kaduttaa!

Ekologiselta kannalta ajateltuna nämä neuvot kuulostavat aika hurjilta. Pitäisikö esineet siis kuskata kaatopaikalle heti kun niihin hieman kyllästyy ja ostaa surutta tilalle uusia, jotka tuottavat enemmän iloa?

Toisaalta monet varmasti tarvitsevat jonkinlaisen synninpäästön ja hieman rohkaisua kyetäkseen luopumaan käyttökelpoisesta tavarasta. Jotkut säilyttävät harhaostoksia kaapin perukoilla kuin katumusharjoituksena muistuttamassa menneistä hairahduksista. Itse käytän sitkeästi loppuun tympeän hajuiset suihkusaippuapullot ja säilytän kulahtaneet käsipyyhkeet "kaiken varalta", vaikka parempia olisi tusina. Onkos siinä järkeä?


Karsimisvaiheen jälkeen KonMariin kuuluu tavaroiden järjestäminen. Hurahdin täysin Kondon tapaan viikata vaatteet. Lopputulos vakuutti jopa miehen, ja sain oman kaappini jälkeen järjestää myös hänen paitansa ja sukkansa!

Samoilla vauhdeilla taittelin kangaslaatikkoonkin jonon. Eikö olekin mahtava? Toisessa päässä ovat suuremmat kankaat, toisessa tilkut, välissä tuki- ja vuorikankaat.


KonMari-kirja on hämmentävä sekoitus pintaa ja syvyyttä. Yhtäältä Kondo rohkaisee luopumaan turhasta roinasta ja luottamaan siihen, että muistot ja persoonallisuus ovat meissä, eivät tavarassa. Toisaalta tuntuu siltä, että uutta minuutta rakennetaan nimenomaan esineiden kautta - niiden huolella valittujen säilytettävien esineiden. 

Suosittelen joka tapauksessa kokeilemaan tekniikkaa vaikka vain yhden tavararyhmän kohdalla. Minulle ainakin tuli hieman kevyempi olo.