3. elokuuta 2015

Whisper

Ensin Molly ja nyt tämä. Minulla on ilmeisesti jonkinlainen supersuosikkivaihe meneillään, kun neulon vain malleja, joiden Ravelry-projektit lasketaan tuhansissa.


Saattaahan siihen olla hyvä syy, että Hannah Fettigin Whisper-villatakki on niin suosittu. On tämä aika nerokas lärpäke. Kekseliään rakenteen ansiosta valmista tuli kuin varkain, pienestä puikkokoosta huolimatta.

Hovikuvaajalta mallin innovatiivinen muotoilu taisi tosin mennä hieman ohi. "Eikö siihen tule mitään nappeja?" hän kysyi ja laittoi kuvakansion nimeksi "Puolikas takki".


No, omasta mielestäni Whisper vaikuttaa oikein käytännölliseltä lisältä vaatekaappiin. 

Dropsin Alpaca neuloutui 2,5 mm puikoilla ohueksi, tiiviiksi pinnaksi, joten takki on sekä kevyt että lämmin. Täydellinen mukana kulkeva varalämmike elokuun iltoihin - tai tuulisiin päiviin!


Jätin selän valesauman pois ja tein helmasta pidemmän sekä maltillisemmin levenevän. Myös hihat ovat hieman pidemmät kuin alkuperäisessä ohjessa. Lankaa olisi riittänyt täysimittaisiinkin, mutta 3/4-hihat sopivat mielestäni paremmin mallin keveään ilmeeseen. 

Sitä paitsi järkeilin, että jos säätila vaatii täyspitkät hihat, silloin saatetaan tarvita myös kunnolliset etukappaleet. Ja ne napit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti