17. heinäkuuta 2015

Kauluspaita miehelle

Pääsin alkukesästä mukaan miehen vuosittaiselle [sic] vaateostosreissulle. T-paitojen, farkkujen ja shortsien lisäksi ostoslistalla oli pitkähihaisia kauluspaitoja toimistokäyttöön.

Valitettavasti kaupoista löytyi lähinnä kesämalliston lyhythihaisia ruutupaitoja ja hieman tyyriimpiä pukupaitoja. Siitä se ajatus sitten lähti.


Olen tähän saakka ommellut vaatteita ainoastaan itselleni. Omaan käyttöön tulevia kaavoja osaan ehkä jo hieman lukea ja muokkailla istuvammiksi, mutta miestenvaatteista ja niiden väljyysvaroista minulla ei ollut hajuakaan. 

Siispä marssin kirjastoon, lainasin Joka tyypin kaavakirja 2:n ja aloin piirtää. Joka tyypin kaavamuokkausten ja vaihepiirrosten avulla opin kauluspaidan anatomiasta huomattavasti enemmän kuin valmiista kaavoista - myös sen, mitä kohtaa kaavasta pitäisi muuttaa, jotta vaatteesta tulisi saajalle istuvampi.


Piirsin kirjan ohjeiden mukaan koon M, ja tein testipaidan vanhasta pussilakanasta. Totesin sekä pään- että kädentiet hieman turhan ahtaiksi ja avarsin niitä seuraavaan versioon. Lisäksi kaarsin sivusaumat loivasti, jotta paita ei olisi vyötäröltä aivan säkki. Takakappaleen laskosten ansiosta paidassa on nimittäin reilusti väljyyttä.


Mies halusi paidasta mustan, mille hurrasin hiljaa mielessäni. Mustat tikkaukset mustalla kankaalla antavat aika hyvin anteeksi pieniä epätarkkuuksia. Yritin kyllä parhaani mukaan tehdä mahdollisimman huoliteltua jälkeä, kun vaate kerran oli menossa jonkun muun käyttöön.


Kädenteillä saisi ehkä olla vieläkin enemmän tilaa ja niskassa kauluksen alla tikkaus luikertaa pikkuisen ulos ommeljuovasta. Mutta kaiken kaikkiaan paidasta tuli oikein siisti. Erityisen ylpeä olen kauluksen, nappilistan ja taskun pikkutarkoista tikkauksista.


Menestyksestä innostuneena ehdin jo luvata itselleni, että 


No, saapa nähdä. Jostain syystä en malta näpertää ompeluprojektejani yhtä kärsivällisesti kuin neuleita, joita voin ihan tyytyväisenä purkaa pitkänkin matkan saadakseni lopputuloksesta siistin. Yksikin vikatikki, ja tekisi mieli nakata koko roska menemään.

Sama pätee myös tekniikkaohjeisiin. Voin selailla tuntikausia neulekaavioita, innostua suunnattomasti erilaisista päättelytekniikoista tai tihrustaa videotutoriaaleista, mikä lisäys sopisi parhaiten mihinkin neulepintaan. 

Sen sijaan ompelukäsikirjojen ja -videoiden ohjeisiin tuskastun alta aikayksikön. Ne ovat niin ylenpalttisen pedantteja ja mallikuvat sietämättömän siistejä. Ikinä ei kangas yritä väkisin jäädä ryttyyn vetoketjuhalkion päässä ja hihojen istutuskin onnistuu kuin vettä vain. Suutun jo etukäteen, kun todellisuus on kuitenkin jotain ihan muuta, vaikka kuinka yrittäisin noudattaa ohjetta pilkulleen.

Luulen, että ilmiön juuret juontuvat koulukäsitöihin. Ala-asteella inhosin ompelua, koska olin siinä niin huono. Ensimmäisellä käsityönopettajallani oli tapana neulata valmiit työt esille kässäluokan korkkitauluille. Minun tekeleeni oli aina se epämuodostunut, saumoistaan moneen kertaan ratkottu ryttypallo muiden siistien töiden keskellä. Kässätunneilta tuttu turhautumiskiukku nousee vieläkin pintaan, jos jokin menee pieleen.

Ehkä voisin jo vähitellen päästä yli traumastani. Nytkin sain mieheltä tuotoksestani ylenpalttisen positiivisen palautteen: sehän näyttää ihan oikealta paidalta!


M-koon kauluspaitaan kului kangasta 1,6 m, joten paidan hinnaksi tuli 12 e + napit 4,80 e. Lisäksi tarvittiin mustaa ompelulankaa ja pieni pala tukikangasta.

Kaupassa vastaava peruspuuvillainen kauluspaita maksaa 30-40 euroa. Kerrankin voin siis todeta: tein itse ja säästin. Eikä muuten kiristä kaulus, eivätkä napit irtoa ensimmäisessä pesussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti