24. kesäkuuta 2015

Ombra-lapaset

Kangaslaatikon lisäksi olen kaivellut myös lankavarastoani. Siellä olikin aika paljon yhteensopivia jämäkeriä, joista saa aikaan vaikka mitä kivaa.

Lapasiin upposi Nalle-kerien loppuja, noin 30 g sinapinkeltaista ja 20 g luonnonvalkeaa. 


Halusin lapasiin tummasta vaaleaan liukuvan kuvion, ja sattumalta Ravelryyn ilmestyi juuri parahiksi Ombra-kaulurin ohje. Kuvion mallikerta on vain neljän silmukan levyinen, joten se oli helppo sovittaa lapasiin.


Tähtäsin kuvion niin, että se osui sopivasti keskelle perinteisen mallista peukalokiilaa. Kiila onnistui oikein nätisti, suurempi tumma siksak-kuviokin jatkuu melko huomaamattomasti kiilan yli.

Nämä saattavat hyvinkin olla ensi talven suosikkini!


Kaappeja penkoessani heitin menemään joitakin itse tehtyjä vaatteita - osa kovasta käytöstä kulahtaneita, osa käyttämättä jääneitä - ja pohdiskelin, mikä tässä harrastamisessa oikeastaan on oleellisinta.

Käsityöharrastuksen etuihin kuuluu, että lopputuotteesta on parhaimmillaan iloa pitkäksi aikaa. Itselleni tämä hyötynäkökulma on melko tärkeä. Haluan tehdä nimenomaan käytännöllisiä vaatteita, ja pyrin välttämään malleja, jotka jäisivät todennäköisesti kaappiin keräämään pölyä - esimerkiksi houkuttelevan kauniita kolmionmallisia pitsihuiveja, joita en vain ole oppinut käyttämään.

Kuitenkin valmis vaate on vain yksi osa harrastusta. Valmistusprojekti voi olla mukava ja opettavainen, vaikka lopputulos jäisikin käyttämättä. Ja jos "hukkaan menneet" materiaalikustannukset harmittavat, aina voi lohduttautua sillä, että monet harrastukset ovat jo lähtökohtaisesti ajan ja rahan kuluttamista hetkellisiin iloihin. Siis kunhan käsityön tekeminen itsessään on ollut innostavaa, rentouttavaa ja nautinnollista, siihen käytetyt resurssit ovat jo työn valmistuessa olleet ihan yhtä hyvä sijoitus kuin vaikkapa laskettelupäivään tai konsertissa käyntiin kulutetut. 

22. kesäkuuta 2015

Pöksyt olalle

Kesäsäät vaikuttavat toistaiseksi suosivan sisätiloissa harrastamista, joten piti hommata lisää kankaita. Uskaltauduin ensi kertaa tilaamaan niitä netistä. Pakettia odotellessa pöyhin kaappeja.


Kangaslaatikossani oli lähinnä pieniä jämätilkkuja, mutta löytyi kaapista sentään miehen vanhat rikkinäiset caprit. Niistä syntyi rento, pieni olkalaukku.


Tein vuorin jämäpuuvillasta ja ompelin siihen muutaman pientavarataskun. Suuaukkoon laitoin vetoketjun ja hihnaksi vanhan vyön. 


Minni tuli apuriksi sovittamaan olkahihnan pituutta.


Laukusta tuli oikein näppärän kokoinen ja mallinen. Siihen mahtuvat juuri sopivasti oleellisimmat kesämenokamat: kännykkä, lompakko ja sateenvarjo.


Kangastilaukseni saapui laukkuprojektin loppusuoralla. Matkaan kului tasan viikko. Tilasin kankaita.com-sivustolta, joka on saksalaisen fabfab Oy:n suomenkielinen verkkokauppa. Vastaava sivusto löytyy 12 Euroopan maahan mukautettuna, ja selasinkin myös brittiversio myfabrics.co.uk:ta vertaillakseni joidenkin kankaiden kuvauksia.

Erityisen hyödyllisiksi koin käyttäjien kirjoittamat arvostelut, jotka eivät jostain syystä ole lainkaan näkyvissä suomenkielisellä sivustolla. Brittikaupassa arvostelut näkyivät kootusti eri kieliversioista, ja Google-kääntäjän avulla niistä sai mainiota lisätietoa kankaista.


Ensihiplailun perusteella kankaat vaikuttavat laadukkailta ja vastaavat kuvauksia hyvin. Mittasin ne ennen pesua, ja kaikissa mittaan leikatuissa paloissa oli 10-16 cm ekstraa. Valmis alepala oli täsmällisesti metrin mittainen kuten pitikin.

Minkähän näistä ottaisi ensimmäisenä työn alle...

12. kesäkuuta 2015

Punainen mekko

Pahuksen kangaskaupat!

Mitään kivaa niistä ei löydä silloin, kun asiakseen menee etsimään. Mutta jos menee vain hakemaan silitettävää tukikangasta, niin ihan taatusti joka pöydästä ja palalaarista pilkottaa jotain, mitä tekisi mieli!


Niinhän siinä kävi, että tämä kivasti kuvioitu puuvillakangas hyppäsi väkisin käsivarrelleni palakankaista. Kaavakin oli jo valmiina mielessä: laskosmekko Suuresta käsityölehdestä 3/2013. Olin harkinnut sitä tuotantoon jo aiemmin keväällä. Lyhensin helmaa parikymmentä senttiä ja jätin vuorin pois.

Palassa oli useita värivirheitä, mutta kangasta oli kuitenkin sen verran paljon, että arvelin pystyväni välttämään virhekohdat huolellisella kaavojen asettelulla. Hahmottaakseni niiden sijainnin paremmin laskin kankaan ihan hetkiseksi lattialle. 


Minni kiirehti oitis paikalle muistuttamaan, miksi niin ei kannata tehdä. Makeimmat torkut saa vaatteiden päällä, eikä yhtään haittaa, vaikka ne olisivat vähän keskeneräisiä.


Sain kuin sainkin leikattua lähes kaikki virheet kappaleiden ulkopuolelle, vain yksi jäi takakappaleen vasempaan reunaan. Olisitteko huomanneet, ellette olisi tienneet? En minäkään. 


Jälleen kerran on pakko todeta, että Suuren Käsityölehden kokomitoitukset ovat melkoisen väljät. Kokotaulukon perusteella koko 34 olisi minulle vähän niukka, mutta vanhoista vahingoista viisastuneena tein mekon kuitenkin sen mukaan. 

Eipä ole niukkaa nähnytkään - yläselkä jää hieman koholle, ja vyötärön kohdalla muotolaskokset olisi voinut kurvailla vieläkin rohkeammin. Mutta oikein kiva, rento kesämekko on näinkin.


En ole mikään synnynnäinen ompelija, ja minulle käy monesti niin, että vaikka luen ohjeen huolellisesti ennen aloittamista, en hahmota kaikkia työvaiheita ennakkoon. Vähitellen olen oppinut luottamaan siihen, että kryptisiltä vaikuttavat kohdat selkiytyvät, kun saan tehtyä edeltävät vaiheet ja pääsen kääntelemään kappaleita käsissäni.

Tämän mekon kohdalla pähkäilin ennakkoon olkasaumoja. Yläosan sisäpuolella on yhtenäinen muotokaitale, joka ommellaan ensin päänteille ja sitten kädenteille. Kädenteille jätetään pienet aukot olkainten reunoihin. Seuraavaksi ohje neuvoo: "Ompele olkasaumat: aloita kädentieltä, ompele pääntien reunaan ja jatka muotokaitaleiden puolelle." 

En millään pystynyt käsittämään, kuinka voin jatkaa muotokaitaleiden puolelle, kun ne ovat jo paikoillaan. Ompelin pokkana ohjeen mukaan omituiseen kohtaan saakka ja - kas vain! Kun etu- ja takakappaleen olkaimet asettaa oikeat puolet vastakkain, ohje onkin yhtäkkiä ihan järkeenkäypä. Siitä vain, ensin olkasaumat ja sitten muotokaitaleiden olkasaumat!


Aina oppii uutta. Seuraavan kerran kun törmään samanlaiseen toteutukseen, hahmotan sen ehkä lukemallakin.

9. kesäkuuta 2015

Puhvihihapaita

Ompeluinnostus iski sopivasti juuri, kun säät alkavat olla turhan kuumia villalankojen kanssa puuhaamiseen.

Aloitin projektista, joka on odottanut vuoroaan toissakeväisestä Tallinnan reissusta lähtien. Ostin silloin Kangadzungelista pikkupilkullista puuvillaa aikomuksenani tehdä puhvihihapaita Joka tyypin kaavakirjan ohjeella. Kotona viikkasin kankaan nätisti laatikkoon. Ja sitten ompelin kaikkea muuta.


Suurin syy projektin viivästymiseen oli irrationaalinen nappilistajännitys. En ollut tehnyt sellaista aiemmin, ja jostain syystä kuvittelin sen olevan vaikeaa.


No eihän siinä mitään hankalaa ollut, vähän enemmän pikkutarkkaa näpertelyä vain. Napinläpien ja nappien ompelukin sujui kerta kerralta sukkelammin, kun teki kuusi yhteen menoon. Aurinkoisella parvekkeella istuskellen... 


Tein kirjan ohjeen mukaan koon XS, ja lopputulos on vallan oiva. Vyötäröllä on vähän väljää, mikä on tässä tapauksessa ihan hyvä juttu, sillä kangas ei jousta milliäkään.


Minulla on mielestäni varsin pelkistetty ja suoraviivainen maku ompelusten suhteen. Pidän napakasti istuvista muotolaskoksista, piilotetuista muotokaitaleista ja selkeistä linjoista. Ei röyhelöitä tai muita krumeluureja minulle. Mutta puhvihihat - kyllä, kiitos! Niiden kohdalla teen räikeän poikkeuksen. Ja syytän siitä Vihervaaran Annaa! 

Pikaisen googletuksen perusteella en suinkaan ole ainoa, jolle on jäänyt Annan nuoruusvuosista krooninen puhvivaje. Ihan sellaisia tv-sarjan Annan kokoluokan puhveja en kuitenkaan taitaisi osata kantaa. Tällaiset vähän pienemmät piisaavat.