15. tammikuuta 2015

Maresi : Punaisen luostarin kronikoita

Vaikken enää hetkeen ole vinkannut yläkoululaisille, ikään kuin vanhasta muistista olen tullut lukeneeksi joitakin nuortenkirjoja. Ja mikäs on lukiessa, kun tarjolla on sellaista herkkua kuin Finlandia Junior -palkinnon voittanut Maria Turtschaninoffin romaani Maresi : Punaisen luostarin kronikoita (Maresi : krönikor från Röda klostret, 2014). 


Vanhana vinkkarina riemastuin aivan ensimmäiseksi siitä, että fantasiakertomus on kerrankin saatu mahtumaan helposti lähestyttävään kokoon, reiluun parinsataan sivuun. Ja millainen kertomus! Vahvatunnelmainen, mukaansatempaava tarina, jonka pinnan alla riittää painavaa asiaa. 

Kertomuksen keskiössä on Punaisen luostarin sisarten ja noviisien yhteisö. He elävät palvellen Jumalatarta, jolla on kolmet kasvot: Neidon, Äidin ja Akan. Viittaukset kristinuskon maskuliinisempaan kolminaisuuteen ovat selkeät, mutta fantasiamaailman uskonnolla on toki maagisempiakin ulottuvuuksia. Jumalattaren mystisiä voimia käytetään ennen kaikkea suojelemiseen, ja luostari toimiikin turvapaikkana miesten hallitseman maailman murjomille naisille ja tytöille.

Romaani toi etenkin alussa mieleeni Maameren tarinat. Punainen luostari sijaitsee saarella ja on noviisien näkökulmasta melko koulumainen. Kertojana toimiva Maresi-noviisi on jo luostariin saapuessaan kantanut mukanaan raskasta taakkaa: Akan kutsua kohti varjojen ja kuoleman ovea. Elämän ja kuoleman ovihan löytyy myös Maameren tarinoista, ja nuorella Gedillä on taakkanaan varjo. Molemmissa näissä fantasiamaailmoissa luonnon tasapainon säilyttäminen ja kunnioittaminen ovat tärkeitä. Maresin kertomuksessa korostuu Punaisen luostarin asukkaiden ainutlaatuinen, kestävä tapa kerätä verisimpukoiden kallisarvoista väriainetta - kaikkialta muualla simpukkayhdyskunnat on pyydetty sukupuuttoon. 

Yhteistä on myös feministinen pohjavire, joka on monesti läsnä Ursula Le Guinin tuotannossa ja hyvin voimakas Turtschaninoffin kertomuksessa. Naisten asemaa ja oikeuksia tuodaan esille paitsi joidenkin noviisien taustakertomusten ja koko luostarin historian kautta myös tarinan tapahtumissa. Kun miehet rantautuvat Menoksen pyhälle saarelle ja tunkeutuvat luostariin, sukupuolten välinen sota muuttuu hyvin konkreettiseksi. Miesten turvautuessa metallisiin aseisiin ja väkivaltaan naisten puolustautumiskeinot ovat varsin erilaiset mutta aivan yhtä hurjat.

Kertomuksen vahvuutena pidin juuri sitä, että se onnistuu olemaan yhtä aikaa metaforinen ja kielellisesti kaunis fantasiataru mutta myös sievistelemättömän brutaali. Alkuäitien perustaman rauhallisen yhteisön ulkopuolisessa maailmassa naisia ruoskitaan, raiskataan ja haudataan elävältä. Ja kun luostarin naisten hiuksistaan esiin kampaama mahtava myrsky ei riitä pysäyttämään miehiä, alkavat veri ja eritteet todella roiskua. Jos romaania toisaalta haluaa ajatella nuoren naisen kehityskertomuksena, on Maresi melko tyypillinen tyttökirjojen sankaritar: lukemisesta kiinnostunut, tiedonjanoinen, epäitsekäs ja kaikin puolin hyvää tarkoittava.

Olin iloinen teoksen loppuratkaisusta ja siitä, että olin tunnistavinani kertomuksessa tiettyjä koukkuja, jotka lupailevat Punaisen luostarin kronikoille jatkoa eri henkilöiden kertomina ja tähdittäminä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti