30. joulukuuta 2014

Isä muuttaa yläkertaan

Kerrankin kirja, jonka kannet antavat poikkeuksellisen osuvan kuvan sisällöstä.


Kaksi aasia ja kirjava varis. Harmaalla taustalla yksinkertainen otsikkoteksti vieressään peilikuvakaksonen tuskin havaittavana, hopeanhohtoisena kirjoituksena, kuin lähes näkymättömänä hautakivenä. Takakannessa lause, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan voi enteillä mitä tahansa:

Kun Helmer myy ensimmäiset kolme lammasta ja ostaa rahoilla Tanskan kartan, jotakin peruuttamatonta tapahtuu.

Gerbrand Bakkerin romaani Isä muuttaa yläkertaan (2012; Boven is het stil, 2006) on kertomus Helmeristä, päälle viisikymppisestä vanhastapojasta, joka hoitaa pientä tilaa Hollannin Waterlandissa. Lehmät ja lampaat ovat jääneet Helmerin vastuulle vuosikymmeniä aiemmin kaksosveljen kuoltua. Nyt äitikin on kuollut ja isä vetelee viimeisiään. Helmer ottaa ensi kertaa todella ohjat käsiinsä ja ryhtyy murtautumaan ulos roolistaan ainoana jäljelle jääneenä varavaihtoehtona ja kaksosparin kehnompana puolikkaana.

Bakkerin romaanin viehätys on pitkälti sen kerronnassa. Helmerin äänessä kuuluvat sekä vuosikymmenten mittainen kyykkiminen lehmien alla lypsy-yksikkö kourassa että veljen kuoleman vuoksi keskeytyneet Hollannin kielen ja kirjallisuuden opinnot. Teos on täynnä lakonista kuvausta, jonka keskelle puhkeaa äkkiarvaamatta suorastaan runollisen tarkkanäköisiä havaintoja kuin krookuksia Waterlandin mutaisille ojanpenkoille. Tuloksena on riemukkaita lauseita, joissa yhdistyvät pinttynyt sonnanhaju ja loppumaton kaipuu johonkin tavoittamattomaan, jota Tanskan kartta saa luvan edustaa.

Kertomuksen nykyhetkessä tapahtumat etenevät melko verkkaisesti. Triviaaleilta vaikuttavat paikat ja esineet saavat painoarvoa vasta, kun lukija ehtii tutustua Helmerin nuoruuteen takaumien kautta. Tarinan edetessä erilaiset elementit - valokuvat, huoneet, Bosman-mylly, IJsselmeer, jää, aasit, kirjava varis - keräävät yhä paksumpia merkityskerrostumia. Yksinkertaisilta vaikuttavat tapahtumat ja kuvaus alkavat todella elää monella tasolla. Kaikki tuntuu muistuttavan Helmeriä jostakin - lapsuusajan symbioottisesta suhteesta kaksosveljeen tai sen päättymisestä, isän pettymyksestä ja paheksunnasta tai vastentahtoisesti otetusta vastuusta.

Menneen valossa isän kantaminen yläkertaan, alakerran remontointi, uuden sängyn ostaminen ja keskivahvan Van Nellen polttaminen alkavat tuntua hyvin merkittäviltä askelilta. Kauan poissa olleiden ihmisten yllättävät yhteydenotot ovat viimeinen sysäys kohti Helmerin uutta elämää.

Jälleen kerran romaanin alkuperäinen nimi tuntuu kuvaavammalta: ylhäällä on hiljaista. Bakkerin kirja on erilainen, mukavalla tavalla kierteinen ja vertauskuvallinen kertomus identiteetin rakentumisesta ja itsensä hyväksymisestä, autoritääristen äänien kuuntelematta jättämisestä ja rauhan löytämisestä. On yhtä aikaa surullista ja rohkaisevaa, että Helmer pystyy muutokseen vasta/vielä 55-vuotiaana.

  • Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
  • Robert Goolrick: Luotettava vaimo
  • Jamie Ford: Hotelli Panama
  • Gerbrand Bakker: Isä muuttaa yläkertaan
  • M. L. Stedman: Valo valtameren yllä

27. joulukuuta 2014

Hiljainen joulu

Joulu kävi kylässä ilman sen suurempaa häslinkiä. Ei käyty missään eikä tehty juuri mitään. 


Herkuista laitettiin ne, mistä satutaan tykkäämään. Kinkkua siis vain pitsan päälle ja aattoateriaksi jotain ihan muuta.


Kissojen riemuksi oli myös laatikoita. Ei kuitenkaan lanttu- eikä porkkana-.


Lunta satoi niin, että naapurin rakennustyömaa muuttui hangeksi. Mutta välillä paistoi aurinkokin Minnin iloksi.


Nyt riittäisi jo suklaa ja sisätilat. Ei millään malttaisi odottaa ensi vuoden juttuja.