6. heinäkuuta 2014

Tämän kesän juhlamekko

Pääsin viikonloppuna juhlistamaan ystävän häitä. Kaunista oli ja kaikin puolin onnellista! Tapausta piti tietenkin juhlistaa uudella mekolla.


Lähdin liikkeelle Burda-lehden 03/2009 mallista 107, jossa on sievät minihihat ja prinsessasaumat. Jätin pois taskut, muokkasin kaula-aukon venemäisemmäksi ja vetäisin takakappaleeseenkin prinsessasaumat muotolaskosten sijasta. Samalla sain siirrettyä vetoketjun selästä piiloon sivusaumaan, mikä vähensi ompeluangstia huomattavasti. Helman piirsin leveämmäksi aiemmin tekemäni sinisen mekon kaavoja mukaillen.

Koemekko vanhasta lakanasta paljasti, että yläosasta saa jälleen kerran kaventaa pois turhaa väljyyttä, vaikka käytin kaavan pienintä kokoa. Lituska mikä lituska. Kaikki kaoottiset kaavamuutokset huomioon ottaen testikappale vaikutti silti yllättävänkin lupaavalta.


Kankaaksi halusin jotain hillitysti juhlavaa, joka ei kiillä tai kahise liikaa. Kangaskaupan myyjän avustuksella valitsin simppeliä puuvillastretch-kangasta, joka on näköjään ihan Usvan silmien väristä. Koska olin sovittanut kahdet kaavat ja yhden koemekon, minulla oli aika hyvä fiilis mallista jo ennen kuin edes aloitin varsinaisen mekkokankaan työstämisen.


Lopputulokseen olen supertyytyväinen. Mekossa on kaikki, mitä halusin: prinsessasaumat, A-linjainen helma ja maltillisesti 50-lukuun vihjaava yläosa, joka ei kuitenkaan jätä olkapäitä aivan paljaiksi. Mekon ainoa vika on puuvillakankaan rypistyvyys – kuten kuvista näkyy. Tosin ilta oli kuvaushetkellä jo sen verran pitkällä, etteivät rypyt menoa haitanneet!


Kangasta kesäjuhlamekkoon kului noin 160 cm (kahteen suuntaan leikattuna), ja kaavat laitoin visusti talteen mahdollisten tulevien uusintakierrosten varalta. 


Rusetinkin askartelin itse. Käytin Ramonan ohjetta, mutta tein vain kaksi kerrosta ja taitoin keskustasuikaleen vinonauhamaisesti.


Kirkossa ja ulkosalla heitin mekon päälle vielä Living on the Edge -saalin. Siitä tuli ilman helmiäkin kaunis ja samalla kyllin maltillinen myös arkikäyttöön. Lanka on ihanan lämmintä alpakan, merinovillan ja silkin yhdistelmää.

Mekon helman alle puolestaan piiloutuu maltillisen muhkea tyllialushame, joka on mallia "missä aita matalin". Hyvin se kuitenkin kelpasi, eikä helman alle enempää tällinkiä olisi mahtunutkaan.


Opin tästä mekkoprojektista taas hurjan paljon uutta: kaavojen muokkailua, muotolaskosten siirtämistä, käsin päärmäämisen hienomekaniikkaa, tyllin käsittelyä ja vaikka mitä.

Ja mikä parasta, juhlapäivänä unohdin ihan kokonaan vilkuilla, pysyykö rusetti oikealla kohdalla, pilkottaako alushame helman alta tai miten rypyssä helma on. Keskityin vain nauttimaan juhlien välittömästä tunnelmasta, hyvästä seurasta ja joka puolella hehkuneista onnellisista hymyistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti