1. kesäkuuta 2014

Hiljaisuus soi h-mollissa

Kirjastossa työskentelevä ei voi välttyä ex tempore -kirjavinkkauspyynnöiltä. Mitä tutummiksi asiakkaat tulevat, sitä useammin suosituksia kysytään.

Lapsille ja nuorille vinkkaan ihan työksenikin, mutta aikuisille se on paljon vaikeampaa. Usein kierrän kysymyksen tarjoamalla jotakin toisen asiakkaan kehumaa kirjaa. ”Tätä en ole ehtinyt vielä itse lukea, mutta asiakkaat ovat tykänneet!”

Kyse ei ole niinkään siitä, etteikö suositeltavaa löytyisi. Arastelen lähinnä, koska minulla on aivan auttamattoman omituinen kirjamaku. Pidän kaikesta vähän erikoisesta, vinksahtaneesta, nyrjähtäneestä ja hämmentävän omaleimaisesta. Rakastan Saramagon polyfonista kerrontaa, García Marquezin maagista realismia, Calvinon leikittelevää metatekstuaalisuutta, Woolfin levotonta tajunnanvirtaa, Leena Krohnin mielenmaisemia...

Ehkä minun pitäisi vain reteästi suositella omituisuuksiani. Kaikki edellä mainitut ovat tunnustettuja, palkittuja klassikoita, ja tuntuu siltä kuin puolihämäriä kirjoja julkaistaisiin koko ajan enemmän. Esimerkistä käy Mari Strachanin romaani Hiljaisuus soi h-mollissa (2010, The Earth Hums in B Flat 2009). Teoksen hurmaavan, omalaatuisen tunnelman luo kertoja, 12-vuotias Gwenni, joka lentää öisin ja lukee enemmän kuin äiti toivoisi.

Tunnelmaan voi näemmä virittäytyä myös indiemuusikko David Mysteriousin sävellyksellä "Preludi h-mollissa".


Kirjallisesti suuntautuneiden, poikkeuksellisen tarkkaavaisten ja luovien tyttölapsien kehityskertomukset ovat kirjallisuudessa peruskauraa, mutta Strachanin kirjassa tarinaan yhdistyy toinen mielenkiintoinen elementti: naiivin todistajan näkökulma. Kertomus saa lähtösysäyksensä miehen katoamisesta. Etsivän ammatista haaveileva Gwenni ryhtyy selvittämään tapausta ja päätyy tahtomattaan (ja osin tiedostamattaan) suurten salaisuuksien säilyttäjäksi. Eikä vain tähän tapaukseen liittyen. Tutkimusten edetessä Gwennille paljastuvat sekä oman suvun että naapureiden menneisyyden vaietut vaiheet.

Kertomuksen teemaksi voisikin nimetä suvun ja salaisuudet. Tiivis walesilainen kyläyhteisö kykenee kollektiiviseen vaikenemiseen, mutta salaisuudet odottavat aivan pinnan alla, valmiina nousemaan esiin, kun kohdalle osuu varomaton kysymys, kiihdyksissä lausuttu lipsahdus tai vilpittömän utelias etsivänalku. 

Koska kertomatta jättäminen on kirjassa niin tärkeää, voin juuri ja juuri hyväksyä suomentaja Kirsi Ohrankämmenen nimiratkaisun, vaikka alkuperäinen englanninkielinen nimi kuvaakin teosta huomattavasti paremmin. Sen sijaan lukuisia sijamuoto- ja pronominivirheitä ja korrelaatin puuttumisia en ole valmis antamaan anteeksi yhtä helposti. Pistää vihaksi, kun kirjan lumoava tunnelma lässähtää etenkin viimeisissä luvuissa tuon tuosta huolimattoman oikoluvun vuoksi!

Kiehtovinta kirjassa eivät nimittäin ole kertojan paljastamat salaisuudet vaan itse kerronta. Gwennin kertojanäänessä lapsekas mielikuvitus yhdistyy runollisiin ilmaisuihin ja viattomat käsityksensä vähitellen menettävän nuoren tytön hämmennykseen. Gwenni kuvailee kokemuksiaan usein synesteettisesti ja ulkoistaa tunteitaan esineisiin, kuten keittiön seinän vaikeneviin liimavärikasvoihin, ylähyllyn naamamukeihin ja rouva Llywelyn Pughin kettupuuhkaan. Oman sävynsä kertomukseen tuo ympäristön 50-luvun protestanttinen moraali, jonka määrittelemään tyttökäsitykseen Gwenni ei tahdo mahtua millään. Hänen luovuutensa lähde saa tarinan edetessä synkän selityksen, joka tosin kyseenalaistuu aivan kirjan lopussa.

Kertojana Gwenni on tahattoman epäluotettava. Hän ei aina ymmärrä aikuisten pudottelemia vihjeitä ja välillä suorastaan kieltää itseään näkemästä, ajattelemasta ja kertomasta aavistelemiaan asioita. Gwennin naiivi ja erikoinen tapa raportoida näkemäänsä, kuulemaansa ja kokemaansa pakottaa lukijan ratkaisemaan itse, mikä on kuvitelmaa ja mikä todellista ja mitä Gwennin havainnot vihjaavat tapahtumista, joita tämä ei ole suoraan päässyt todistamaan.

Ihanan kummallinen kirja! Laitetaan henkilökunta suosittelee -hyllyyn, ei tätä uskalla kasvotusten suositella.
  • Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
  • Robert Goolrick: Luotettava vaimo
  • Jamie Ford: Hotelli Panama
  • Gerbrand Bakker: Isä muuttaa yläkertaan
  • M. L. Stedman: Valo valtameren yllä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti