27. toukokuuta 2014

Rappukäytäväkoulutusta

Tänä vuonna lämpimät kevätpäivät ovat houkutelleet erityisen usein kissojen kanssa ulkoiluun. Vaikka asumme nykyään kerrostalon viidennessä kerroksessa, kotipihasta pääsee kätevästi erinomaisiin ulkoilumaastoihin. Sen ovat toki huomanneet myös lähiseudun koiranomistajat. Tästä syystä koiria arasteleva Usva on viime aikoina ulkoillut huomattavasti vähemmän kuin niihin tyynemmin suhtautuva Minni.


Minni rakastaa erityisesti pientä rinnettä taloyhtiön takana. Näin keväisin rinteessä onkin hyvä ihmetellä kantoja ja puissa sirittäviä pikkulintuja, kun kesän heinät eivät vielä ole vallanneet sitä. Niiden sijaan rinne on keväisin täynnä valkovuokkoja.

Ulkoillessa huomaa, kuinka fiksuja kissat ovat. Kevään ensimmäiset kerrat ovat aina varovaisia ja lyhyitä. Jo muutaman kerran jälkeen kissat vaikuttavat kuitenkin pääsevän hyvin kartalle ja osaavat erehtymättä luovia suosikkipaikkoihinsa. Minni on erityisen taitava keksimään vaihtoehtoisia kiertoreittejä paikkoihin, joihin yritän kieltää sitä menemästä. Ainoa paikka, jossa silläkin on vaikeuksia suunnistaa, on rappukäytävä.


Aina aiemmin olemme asuneet yhden kerroksen katutason yläpuolella, mutta täällä kotiovelle täytyykin nousta neljät raput. Kerrokset hämäävät kissoja ilmeisen tehokkaasti. Kaikissa aiemmissa rappukäytävissä ne ovat hallinneet vaivatta reitin kotiovelle luhtikäytävistä ja kaartavista rappusista huolimatta. Täällä ne jolkottelevat yhdet rappuset ylös ja oikopäätä rappuja vastapäätä olevalle ovelle. Kotiovi on samassa kohdassa, mutta kolme kerrosta ylempänä. Kissat eivät vaikuta hahmottavan kerroksia lainkaan vaan painelevat sinnikkäästi samalle ovelle myös kolmannessa ja neljännessä kerroksessa.

Uuden ulkoilukauden käynnistyessä aloitin järjestelmällisen rappukäytäväkoulutuksen Minnin kanssa. Tavoitteena oli saada se kävelemään koko matka itse. Rappuset sujuivat jo, joten keskityin siihen, että Minni oppisi kääntymään rappusten yläpäässä, kiertämään kaiteen tolpan ja kävelemään kerroksen halki seuraaviin rappuihin.


Aloitin pysäyttämällä Minnin kääntöpisteeseen ja näyttämällä sille, miltä oikea kulkureitti näyttää. Nostin kissan pari senttiä irti lattiasta ja kiikutin sen ”kissansilmänkorkeudella” hitaasti kerroksen läpi seuraaviin rappusiin. Annoin Minnin nousta seuraavat raput ja pysäytin sen jälleen niiden yläpäähän. Sitten sovelsin samaa yksinkertaista hihnaohjetta, jota käytän ulkonakin. Asetuin valmiiksi haluttuun kulkusuuntaan, kyykistyin parin metrin päähän kissasta ja pidin hihnan kireällä. Kun Minni kääntyi katsomaan minuun päin, päästin hihnan löysäksi ja kutsuin kissaa. Jos katse kääntyi väärään suuntaan, kiristin jälleen hihnaa. Kaikki liikkeet haluttuun suuntaan palkitsin massiivisilla kehuilla.


Hitaasti mutta ilmeisen harkitusti Minni alkoi tehdä käännöksiä. Alkuvaiheessa pysäytin sen aina rappusten yläpäähän ja kiersin käännöksen edeltä. Jossain vaiheessa Minni alkoi itse pysähtyä kääntöpisteeseen ja katsella minua vinkin saamiseksi – ovelle vai seuraaviin rappuihin?


Viimeisenä koulutusvaiheena otin tavaksi kilisytellä avainnippuni esille taskusta heti viimeisten rappujen alapäässä. Kilinä on kissoille entuudestaan tuttu merkki siitä, että pian ollaan kotiovella.

Nyt sujuu Minniltä hienosti koko kotimatka! Pienet pysähdykset, haistelut ja tolppien puskemiset kuuluvat toki asiaan. Eihän tässä sentään mitään koiria olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti