7. kesäkuuta 2013

Etelänaapurin kangasviidakossa

Kävin viikko sitten työporukan mukana päiväreissulla Tallinnassa. Tämä oli neljäs reissuni Viroon kuuden vuoden aikana, ja ihmettelin jo menomatkalla, miksen käy siellä useammin. Matka on lyhyt ja joka kerta ihastun uudelleen - tällä kertaa erityisesti joka puolella kukkineisiin hevoskastanjoihin.

Yhteisen ohjelman jälkeen vapaata aikaa ennen laivan lähtöä jäi muutama tunti. Kovin kauas ei tuossa ajassa kehdannut lähteä, ja kun vanhankaupungin turistipaikat on jo tullut kierrettyä, houkuttelin käsitöistä innostuneen kollegani mukaan keskustan kangaskauppoihin. 

Tai kangaskauppaan, jos tarkkoja ollaan. Kävi nimittäin niin, että ensimmäisessä kaupassa johon suuntasimme, Stockmannin tavaratalon lähellä sijaitsevassa Kangadzungelissa, oli viimeistä päivää meneillään remonttimyynti. Eikä kyseessä ollut mikään suomalaistyyppinen remonttiale, jossa liikkeen takanurkasta löytyy jokunen hassu alepöytä, vaan kaikki kankaat ja tarvikkeet olivat 50 % alennuksessa. Valikoima oli laaja ja mielenkiintoinen, joten päätimme yksissätuumin tutkia rauhassa "Kangasviidakon" ja unohtaa muut muistikirjaan raapustetut liikkeet.

Tutkimusmatkan päätteeksi kannoin 33 euroa köyhtyneenä kaupasta ulos kankaat paitaan ja kahteen hameeseen sekä kauan etsimääni viininpunaista vakosamettia liivihameeseen, vetoketjut em. projekteihin, neljä kerää virkkauslankaa, kasan nappeja ja pari metriä silkkinauhaa. Olin tyytyväinen paitsi saaliiseen myös siihen, että pääsin sönkkäämään huonoa viroani myyjille ja tulin ymmärretyksi.

Hipsimme siis hymyssä suin keskustan ja vanhankaupungin läpi satamaan unohtamatta lähettää matkan varrella postikortteja ja nauttia tötterölliset käsintehtyä jäätelöä. Vasta laivalla kuulimme muilta, että viidakossa seikkaillessamme olimme onnistuneet välttymään rajulta ukkos- ja raekuurolta. Meille Tallinna oli pelkkää aurinkoa.

Kotona ryhdyin heti näperryspuuhiin. Aloitin helpoimmista ja pienimmistä projekteista, eli nappimagneeteista...



... ja virkatuista minikissoista. Sain taannoin lahjaksi ensimmäisen oman Travel Bugini, ja päätin omistaa sen kissakämppiksilleni.


Oikeastaan aloitin käsityöharrastukseni virkkauksesta, mutta se on sittemmin jäänyt tyystin neulomisen ja ompelun jalkoihin. Minulla on tosi tiukka käsiala, ja virkkaan helposti vasemman etusormeni puhki pistellessäni koukkua läpi pikkuruisista silmukoista. Olen myös erittäin huono sietämään virheitä valmiissa töissä. Neuleen mokat on yleensä helppo korjata vielä useammankin kerroksen jälkeen; virkatessa on pakko purra hammasta ja purkaa takaisin virheeseen asti.

Amigurumeja voisin ehkä tehdä enemmänkin. Kerrokset/kierrokset ovat yleensä lyhyitä, ja monissa ohjeissa nimenomaan neuvotaan virkkaamaan tiukkaa jälkeä.

Travel Bugien idea on kiertää geokätköstä toiseen kätköilijöiden matkassa. Bugille voi myös määritellä tarkemman tavoitteen, esimerkiksi tietyn maantieteellisen määränpään tai millaisissa paikoissa sen on tarkoitus kiertää.


Omalle ötökälleni kirjasin tavoitteeksi kierrellä eläimiin tai luontoon liittyvissä paikoissa ja poseerata valokuvissa erilaisten kissaeläinten kanssa. Usva sai kunnian olla ensimmäinen. Kesken kauneusunien.