4. toukokuuta 2013

Darlah - 172 tuntia Kuussa

Mietin Johan Harstadin romaania aloitellessani, mitä norjalaista kirjallisuutta olen aiemmin tullut lukeneeksi. Mieleen tulivat Ellinor Rafaelsenin Katja-kirjat, Jostein Gaarderin romaanit, pari Erlend Loen kirjaa ja Knut Hamsunin Nälkä. Mutta varmastikaan en ollut aiemmin lukenut yhtään norjalaista tieteiskirjaa.

Miksiköhän en? Mielestäni tieteiskirjallisuus on oikein sopiva laji norjalaisille. Jos olisin norjalainen kirjailija, kirjoittaisin scifiä. Vaikkapa syvästi ekokriittisen tarinan öljynporauslautan merenpohjaan puhkaisemasta aukosta keskuuteemme pullahtavasta uudesta elämänmuodosta tai tieteisjännärin Skandeille haaksirikkoutuvasta avaruusaluksesta, jonka sähkömagneettista kenttää revontulet häiritsevät.

Johan Harstad ei tietenkään kirjoita mistään tuollaisesta. Hänen romaaninsa Darlah - 172 tuntia Kuussa on hyvä tieteiskirja. Ja kauhea. Paikoin jopa niin hyytävä, että kaltaiseni erittäin vähän kauhugenreä kuluttava pelkurikko olisi toivonut voivansa lukea silmät kiinni.

Mikä on Darlah 2? Tarkoittaako se, että on (ollut) olemassa myös Darlah 1? Mitä dementoitunut Area51:n vahtimestari muistaa muttei saa kerrottua? 

Aiempien kuulentojen tarkoin varjellut salaisuudet eivät pysy piilossa, kun Nasa päättää lähettää kiertolaisellemme joukon omistautuneita astronautteja. Suuren yleisön ja rahoittajien kiinnostuksen varmistamiseksi mukaan otetaan kolme teiniä, jotka valitaan maailmanlaajuisella arvonnalla. Arpaonni suosii norjalaista Miaa, japanilaista Midoria ja ranskalaista Antoinea. Kaikilla on omat syynsä haluta pois Maasta tai julkisuuden valokeilaan. Ja pian jokainen toivoo, että olisi tyytynyt tylsään peruselämäänsä.

Kuumatkan kauheuksia ennakoidaan sen verran, että lukija osaa odottaa vaikeuksia. Silti kirjan loppupuoli yllätti synkkyydellään. Darlah - 172 tuntia Kuussa on hyvä todiste siitä, ettei nuortenkirjankaan tarvitse  paketoitua nätisti sovinnaiseen loppuratkaisuun. Loppuratkaisut karmivat varmasti myös aikuisen lukijan selkäpiitä. 

Oman mausteensa keitokseen tuovat Harstadin siihen sekoittamat viittaukset todelliseen avaruuslentojen ja -tutkimuksen historiaan, esimerkiksi Wow-signaaliin ja Apollo 11 -lennolla Kuuhun jääneisiin kenkiin. Näiden täkyjen taustoja teki mieli alkaa selvitellä lisää, vaikken avaruusintoilija olekaan. Samoin tekstin lomaan sijoitetut kuvat ja kaaviot rakensivat hienosti pseudoautenttista tunnelmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti