14. huhtikuuta 2013

Myöhäisen kevään huivi

Jos vilpoisasta, myöhäisestä keväästä haluaa jotain positiivista löytää, ehkä se saa villaiset näperrykset näyttämään hieman vähemmän myöhästyneiltä. Tämän kevään viimeinen Pirkka-lankaprojekti voisi olla tämä Henslowe-huivi


Periaatteellisista syistä ostan todella harvoin neuleohjeita - ilmaisiakin kun on tarjolla niin paljon, ettei kaikkia suosikkeja ehdi toteuttaa. 


Pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin kuitenkin, että tämä ohje täytyy saada. Ja nyt kun se on hankittu, sitä täytyy hyödyntää ahkerasti. Ajattelin tehdä seuraavaksi puuvillaisen version...

6. huhtikuuta 2013

Kangaskaupoilla

Minulla on hieman ongelmallinen suhde Suomen suurimpaan kangaskauppaketjuun.

Aiemmin talvella marssin Helsingin keskustan myymälään aikomuksenani ostaa kankaat pariin hameeseen, mutta jouduin poistumaan tyhjin käsin. Kaikki pöydät tuntuivat olevan täynnä ruudullisia kevätkankaita, eikä mitään jämäkämpää abstraktikuvioista löytynyt.

Sittemmin selailin vanhoja käsityölehtiä ja löysin kivan ruutupaidan ohjeen. Polkaisin siis pyörälläni lähimpään saman ketjun myymälään hakemaan ruutupuuvillaa. Löysinkö ruutuja? En tietenkään. Ne suorastaan loistivat poissaolollaan kyseisen myymälän valikoimassa. Sen sijaan löytyi täydellinen hamekangas. Siitä tuli kellotettu kaarrokehame (Joka tyypin kaavakirja).


Purin sydäntäni ystävälleni, joka niin ikään näpertää mielellään vaatteita. Hänellä ei koskaan ole vastaavia ongelmia. Ystäväni inspiroituu löytämistään kivoista kankaista ja langoista. Hänen täytyy saada ensin käsiinsä materiaalit, joiden pohjalta hän alkaa tehdä mitä tekeekin, yleensä ilman tarkkaa suunnitelmaa. 

Kadehdin tätä taitoa hieman. Mitä kaikkea hienoa ystäväni onkaan taikonut palalaareista esiin penkomistaan aarteista. Minun taas täytyy etsiä ensin kiva ohje tai suunnitella malli tarkkaan mielessäni, piirtää kuvia ja tehdä laskelmia. Vasta sitten osaan hankkia tarvikkeet. Tiedän täsmälleen, mitä olen hakemassa, joten en yleensä löydä ihan mieleistä. Arvata saattaa, että minulla on kovin pieni lanka- ja kangasvarasto, ainakin ystävääni verrattuna.

Tai on ollut tähän saakka... Nyt asun petollisen lähellä pikkuista kangaskauppaa, jonka hyllyt ovat täynnä täydellisiä (mutta valitettavan tyyriitä) kankaita joka kerta, kun vain astun sisään liikkeeseen. Tällä viikolla menin ostamaan vetoketjun hametta varten ja tulin ulos kahden kankaan kanssa...

2. huhtikuuta 2013

Karikko

Nuortenkirjoja lukevat aikuiset ovat kilvan kehuneet Seita Vuorelan Karikko-romaania (2012) ja toivoneet sille lisää näkyvyyttä. Viime viikolla romaani palkittiin vastaperustetulla Tulenkantaja-palkinnolla. Palkinnon tarkoituksena on "löytää edellisvuoden teoksista sellainen, jolla on edellytyksiä menestyä myös kansainvälisesti".

Karikko on kaksoisluokitettu sekä nuorten- että aikuistenromaaniksi, mikä saattaa osaltaan selittää aikuisten lukijoiden ihastusta. Vuorela ei väheksy lukijaa, ei selittele eikä maanittele. Monella tapaa Karikko on silti "nuortenkirjamainen". Päähenkilö on 14-vuotias poika, Mitja, joka jumittuu äitinsä ja Vladimir-veljensä kanssa leirintäalueelle kesälomamatkalla. Metaforisesti perhe on ajautunut karikolle muutamaa viikkoa aiemmin sattuneen kuolemantapauksen vuoksi. Mitja ja Vladimir ovat todistaneet koulupojan putoamista vanhan teollisuusrakennuksen katolta, ja molempiin tapahtuma on jättänyt oman merkkinsä.


Aihe on suuri ja vaikea, muttei lopulta kovinkaan harvinainen nuortenromaanille. Kuolema on - niin makaaberilta kuin se kuulostaakin - suorastaan muotia. Ei tarvitse mennä edes kauhu- tai jännärihyllylle löytääkseen roppakaupalla kuolemaa kirjaston nuortenosastolta. 

Vuorelan käsittelyssä kuolema on iso asia, järisyttävä kun se osuu lähelle, mutta samalla niin pienestä kiinni. [L]opullisten, peruuttamattomien tapahtumien äkkinäisyys. Kuinka sitä ensin on, eikä sitten enää ole. Teemaan nivoutuvat sadut, tarut, uskomukset ja ennen kaikkea kysymykset. Mitä tapahtuu jälkeenpäin - kuolleille ja eloonjääneille?

Romaanissa on ajateltavaa vaikka kuinka, ja sen rakenne pakottaa lukijan pohdintaprosessit käyntiin. Kertomusta keritään auki pikkuhiljaa ja jatkuvasti kuvataan enemmän kuin kerrotaan. On pakko lukea rivien välistä varoen, ikään kuin hengitystä pidätellen.

Parasta kirjassa on sen omalaatuinen, lähes eteerinen tunnelma. Tutunoloinen mutta jotenkin nyrjähtänyt kertomusmaailma imaisee mukaansa heti ensimmäisten lukujen aikana. Mustavalkoiset kuvasivut, osien vaihtumiskohtiin sijoitetut sitaatit ja tarinaa eteenpäin vievien lukujen välissä toistuvat takaumat tukevat tunnelmaa hienosti.

Pojat ne tanssivat rajalla kuin trapetsilla ja aina välillä lanka katkeaa.

Tällaisen voimakkaan tunnelman ylläpitäminen monisatasivuisen romaanin pituudelta on varmasti melkoista trapetsitaiteilua. Ennen loppuhuipennusta teksti lipsahtaakin paikoin kliseiden puolelle. Esimerkiksi kohtaus, jossa Vladimir soittaa flyygeliä Tytön vieraana autioituneessa hotellissa, toi melodramaattisuudessaan mieleeni Birdyn musiikkivideon - eikä tämä ole kohteliaisuus.

Lopussa kertomus kuitenkin tavoittaa taas herkän, persoonallisen tunnelmansa ja punoo langanpäät yhteen juuri sopivan löyhästi. Aiempia vihjeitä ja viittauksia ei selitellä tai osoitella, mutta lukija jää pohtimaan aiempia tapahtumia uudelleen.

Pidin kovasti siitä, kuinka tekstissä toistuvat elementit (siilo, ranta hiekkadyyneineen, hotelli) kasvavat metaforisiin mittoihin sitä mukaa kun tarina paljastaa enemmän itsestään. Myös tekstiin upotetut viittaukset elokuviin, musiikkiin ja muuhun populaarikulttuuriin tukevat hienosti kertomusta.

1. huhtikuuta 2013

Geometrinen mekko

Törmäsin alkuvuonna Kay Whittin kirjaan Onnellisen ompelijan opas (Sew Serendipity, 2010). Kirjan hame-, mekko-, tunika- ja takkimallit ovat kovin tyttömäisiä, monenkirjavia ja röyhelöisiä makuuni, mutta kuvitetut, selkeät ohjeet ja vinkit mallien muunteluun toivat mieleen pyhän ja ihanan Joka tyypin kaavakirjan. Kaavojakin oli vain kolmet, vähän kuin Joka tyypin perusmallit.

Lähempi selailu paljasti kuitenkin ratkaisevan eron kaavaraamattuuni. Mallien muuntelu rajoittuu Onnellisen ompelijan oppaassa helman pituuden muunteluun tai röyhelöiden, taskujen, koristenauhojen ja tikkausten lisäämiseen. Varsinaisia kaavamuutoksia ei kirjan avulla opi tekemään. Kaikkien mekkojen ja tunikoiden kaula-aukkokin on toteutettu aivan identtisesti. Höh! 

Päätin silti ommella "geometrisen mekon".


Olen aika malttamaton näpertelyprojektieni suhteen, joten tyydyn yleensä sovittamaan kaavat suurpiirteisesti maalarinteippaamalla kappaleet yhteen. Sovitusvaatteita en tee ikinä. Tämän mallin kohdalla istuvuutta oli kuitenkin todella vaikea arvioida, koska kaavat sisälsivät saumanvarat ja yläosassa oli paljon rypytyksiä. Kirjan kuvissa kaula-aukot roikkuvat mielestäni hieman häiritsevästi littanampien mannekiinien yllä, joten muutostarvetta oli odotettavissa.


Laiska kun olen, jaksoin tehdä vain neljäsosasovitusvaatteen, eli puolet yläosasta. Tämän ryysyn perusteella päätin nostaa etukappaleen kaula-aukkoa muutamalla sentillä ja lyhentää sitä samalla hieman.

Leikkasin pikkukukkakankaasta niin pitkän helman kuin kangasta riitti ja lisäsin sitten mututuntumalla sopivan levyisen suikaleen kontrastikangasta. Alkuperäiseen malliin verrattuna kontrastiväriä on huomattavasti vähemmän, mutta koska sauma on hyvän matkaa alempana, helmasta kaikkinensa tuli hieman pidempi.


Helmaosaan olen tyytyväinen, mutta yläosan kanssa oli ongelmia. Tekemistäni muutoksista huolimatta kaula-aukosta tuli aivan liian laaja. Pitikö olla laiska sen sovitusvaatteen kanssa... Ohjeessa etu- ja takakappaleen yläreunat rypytetään ennen alavaroihin kiinnittämistä. Hihakappaleiden yläreunat puolestaan rypytetään kuminauhakujien avulla. Kaula-aukko kaipasi sen verran radikaalia pienentämistä, että päädyin lopulta ompelemaan kuminauhakujat myös etu- ja takakappaleisiin. Pujotin koko kaula-aukkoon yhtenäisen kuminauhan ja ompelin sen raglansaumojen kohdalla kiinni mekkoon ohjatakseni suurimman osan rypytyksistä hihoihin.


Jälkikäteen viisasteltuna koko yläosa vyökaitaleesta ylöspäin olisi saanut olla yhtä kokoa pienempi. Kavensin sitä sekä raglan- että sivusaumoista, mutta lopputulos on silti aika säkkimäinen. Ehkä olisi vain pitänyt myöntää, etteivät kirjan mallit sovi kaltaisilleni, joilla ei ole juurikaan täytettä rypytettyihin yläosiin.

Rypyttämisestä ja tikkaamisesta sain ainakin tarpeekseni joksikin aikaa. Jätin pois osan tikkauksista ja olin silti tuskastua niihin. Joku fiksumpi voi varmaan kertoa, miksi esimerkiksi kaula-aukon alavarat olisi pitänyt tikata ensin kiinni saumanvaroihin, vaikka samaan kohtaan tehdään kaksi päällitikkaustakin. 

Eipä tehnyt tämä malli minusta kovinkaan onnellista ompelijaa. Onneksi seuraava proggis on jo työn alla.