24. helmikuuta 2013

Valon suuntaan

Siitä lähtien kun olen itse päättänyt menemisistäni ja tulemisistani minulla on ollut kotini lähellä jokin suosikkipaikka, johon palaan yhä uudelleen.

Vakiopaikkani funktio vaihtelee tarpeen mukaan. Kun asiat elämässä tuntuvat muuttuvan turhan tiuhaan tai nopeasti, se edustaa jotain pysyvää, jonka tunnen läpikotaisin. Toisaalta sen rauhallinen muuttuminen vuodenaikojen vaihdellessa antaa uskoa tulevaan, jos koen elämäni jumittavan paikoillaan.


Pienessä kirkonkylässä asuessani istuin monet illat uimalalla - mieluiten silloin, kun auringonpalvojat ja polskijat olivat jo lähteneet ja aurinko yksin kellui järven yllä. Lukioaikaan minulla oli tapana kiivetä lukemaan puihin Pielisjoen rannalla. Yliopistovuosina kiersin ensin Iidesjärveä, ja kaupunginosaa vaihdettuani pyhiinvaelsin vuosikaudet Hervantajärven rantaan.

Listasta voi huomata, että vesi on oleellisesti läsnä kaikissa vakiopaikoissani. Saatan liioitella, mutta luulen heppoiseksi jääneen kotiutumiseni tänne johtuvan osaltaan siitä, ettei lähistöllä ole kunnollista vesistöä. Lähimmän järven vesi on sakean vihertävänruskeaa, eikä sen rannalle ole tehnyt mieli palata parin ensimmäisen käynnin jälkeen.


Onneksi lyhyen kävelymatkan päässä kotoa on sentään pieni joki ja sen yli kaartuva vanha kivisilta. Olen käynyt sillan luona usein, myös tänä upean aurinkoisena sunnuntaina. Pimein talvi kahteenkymmeneenviiteen vuoteen vaikuttaa viimein olevan kääntymässä kohti aurinkoisempaa kevättalvea.


Viikko sitten valmistunut kellotettu hame ennakoi vihreydellään kevättä, vaikka villasukkiakin vielä tarvitaan. Uskaltauduin tällä viikolla paikalliseen pieneen kangaskauppaan, ja mukaan tarttui jotain vieläkin keväisempää ja kirkkaamman vihreää. Alkaa olla taas se aika vuodesta, kun tekee mieli näpertää mekkoja...


Näistä juuri viimeistellyistä Paraphernalia-sukista tuli piristävän aurinkoiset. Sukat ovat järjestyksessä toinen valmistunut Pirkka-lankaprojekti. Periaatteessa pidän ohuesta langasta neulotuista sukista, mutta kärsivällisyyteni tuppaa loppumaan viimeistään toisen sukan kantapään kohdalla. Tätä mallia oli kuitenkin viihdyttävää neuloa. Palmikon ansiosta mielenkiinto pysyi yllä, ja silti suurin osa sukista oli nopeatekoista joustinta tai sileää.


Usvan mielestä kissa on aina parempi kuvauskohde kuin käsityö, kuinka aurinkoinen tahansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti