28. tammikuuta 2013

Vahtikissa

Pikkutyttönä tapasin unelmoida kissasta, jonka aikanaan ottaisin luokseni asumaan. Kuvittelin aina, että se olisi löytöeläinkodista adoptoitu paksu, oranssi kolli, jolla olisi pulleat posket ja katutappeluissa rispaantuneet korvat.

Kävikin niin, ettei kumpikaan kissoistani ole oranssi eikä kolli. Molemmat ovat oikein solakoita, ja korvatkin niillä ovat aivan ehjät.

Mutta viikonloppuna sain kotiini aika hurjan kollin. Sen nimi on Vahti.


Älkää antako kukkakuosin hämätä, Vahti on kivikova tapaus. Ammatiltaan se on ovistoppari. Sen elämäntarkoitus on estää koiravierasta pääsemästä kylpyhuoneeseen toteuttamaan pöyristyttäviä kulinaristisia mielitekoja hiekkalaatikoilla.

Pärjätäkseen työssään Vahti on kerännyt runsaasti massaa. Bodaajatyyppejä parjataan joskus yksinkertaisiksi, ja tässä tapauksessa stereotypia pätee. Pohja on ympyrä, häntä jonkinmoinen vinkura vain ja vartalo suorakulmio, jonka yläosaan on ommeltu muutama muotolaskos. Urbaanilegendan mukaan Vahdilla oli ensin suurempi ja monimutkaisempi pää, mutta se luopui siitä tarpeettomana.


Taloutemme toinen kovapäinen kissa päätti nähtävästi, että reviirin naamaferomonimerkinnät on syytä uusia, jotta tulokas ei ala kukkoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti