26. maaliskuuta 2012

Vanhapiikahame

Tämän hameen syntyhistoria alkaa karkauspäivästä.

Olin päättänyt, että jotain hyötyä sideerisen vuoden ja kalenterivuoden välisestä erosta täytyy saada, ja pelottelin etukäteen useitakin lähipiirin herrasmiehiä. H-hetken tullen sain kuin sainkin ahdistettua yhden koiraan nurkkaan kysymyksineni. Tuloksena oli vähemmän yllättävästi ilmaista hamekangasta.


Saamani vanhapiikakangas oli asiaankuuluvasti yleissävyltään harmaata. Joukossa on kuitenkin myös pikkuisen pinkkiä - symboloiko se kenties sitä, että minulla on vielä jäljellä ripaus toivoa? Olisin mielelläni ollut kärpäsenä kangaskaupan katossa seuraamassa valinta- ja ostoprosessia, uhrillani kun ei ollut liiemmin kokemusta kangashankinnoista. 

Varsin hienoa ohutta villakangasta kaupasta oli kuitenkin mukaan tarttunut. Paljon arvokkaampaa kuin itse stereotyyppisen pihistelevänä vanhanapiikana raaskin ostaa. Laadukkaasta materiaalista oli helppoa saada aikaan siistiä jälkeä.


Päätin hameen erityisyyden kunniaksi poiketa vakiokaavastani ja tehdä kaarrokemallin. Poistin Joka tyypin kaavakirjan kaarrokehameen kaavasta ulommat laskokset, lyhensin helmaa kymmenisen senttiä ja jätin laskokset tikkaamatta.

Olisikohan pitänyt pätkäistä vielä toiset kymmenen senttiä? Kenties helman pituus on suoraan verrannollinen odotettavissa olevaan vanhapiikuusaikaan. No, seuraavan karkauspäivän tullen olen vielä nippa nappa alle 30 vuoden kriittisen rajapyykin, joten katsotaan nyt ensin sinne saakka.

22. maaliskuuta 2012

Kellotettu, myöhästynyt ja mainiosti ajoitettu

Minulla on paha kaavaankangistumisongelma. Olen jumittunut Joka tyypin kaavakirjan kellotetun hameen kaavaan. Taas valmistui yksi tuttu ja turvallinen kellotettu.


Hameeksi muuntunut vakosamettipala oli täysi heräteostos. Väri häikäisi minut, kun menin kangaskauppaan hankkimaan resoria hupparinpaikkailuoperaatiota varten. Varauksetonta rakkautta kangasta kohtaan kesti noin minuutin. Siinä ajassa kannoin sen myyjälle, joka leikkasi sen, viikkasi sen toisesta päästä neljään osaan ja hulmautti sitä kertaalleen saadakseen sen asettumaan taitteiden mukaisesti. Ilmaan levinneen nukkapölyn määrä oli jäätävä.

Eikä se siihen jäänyt. Pesun ja kuivatuksen jälkeen kangas oli nukkaa täynnä. Kiikutin sen parvekkeelle ja kopistelin reippaasti hyvän tovin, ennen kuin huomasin ravistelleeni irtonukan lisäksi betonilattialle kankaan reunasta purkaantuvaa nukkaa noin puolen sentin matkalta. Siinä vaiheessa päätin luopua yrityksestä pitää lattiat siisteinä ja keskittyä huolittelemaan kankaan reunat tavallista huolellisemmin.

Kankaan purkaantumisvauhti oli aivan hillitön. Jopa sillä välin, kun leikatut kangaspalat lojuivat täysin koskemattomina kaapissa odottamassa ompelua, helman kaarevimmasta kohdasta katosi muutama milli! Ehdin sentään ommella hameen valmiiksi ennen kuin se kutistui aivan mikromittaiseksi.

Jotta kaikki kellotettuni eivät olisi aivan identtisiä, päätin piristää tätä yksilöä simppelillä taskulla. Nappi on ylijäämäkappale Buttony-villatakista, joka lojui viimeistelemättömänä pienen ikuisuuden. Edes lyhyiksi muokatut hihat eivät taida auttaa – villapaitasesonki on tältä keväältä ohi. No, ensi syksynä sitten heti käyttöön.


Nappien lisäksi lankaakin jäi yli, siitä sutaisin kokoon kämmekkäät. Mallin nimi on Vancouver Fog. Nämä sentään valmistuivat juuri parahiksi kevätkeleille. 

18. maaliskuuta 2012

Totta

Ykirin opiskelijana lukemiseni on viime vuosina painottunut ulkomaiseen kirjallisuuteen. Muutamia kestosuosikkeja lukuunottamatta kotimainen nykykirjallisuus on jäänyt pintapuolisen seuraamisen varaan. Nyt kun ehdin taas lukea mitä lystään, päätin paikata tilannetta. Tein listan viime vuosien kiinnostavimmista suomalaiskirjailijoista, joilta en ole lukenut yhtään teosta. Siitä tuli tällainen:
  • Riikka Pulkkinen
  • Tuomas Kyrö
  • Miika Nousiainen
  • Tomi Kontio
  • Katja Kettu
  • Antti Nylén
  • Reko Lundán

Sitten käänsin paperin ympäri ja tein toisen listan: kirjailijoita, joilta olen lukenut jotain mutten uusimpia teoksia tai kyllikseni:
  • Hannu Raittila
  • Maarit Verronen
  • Sofi Oksanen
  • Risto Isomäki
  • Laura Honkasalo

Päätin aloittaa ensimmäisestä listasta ja haalin käsiini Riikka Pulkkisen romaanin Totta (2010).

Ja voi pojat! Kävikö minulla uskomaton tuuri, vai onko suomalainen nykykirjallisuus yleisemminkin näin hyvää? Aivan ensi alkuun ajattelin että jaahas, taas joku kirjoittaa taiteilijoista, mustarastaista, hevoskastanjoista, hyvästien jättämisestä ja sen sellaisista runotyttömäisen esteettisistä asioista. Seuraavaksi löysinkin jo itseni sivulta sata, eivätkä mustarastaat häirinneet enää lainkaan.


En suostu sanomaan tästä romaanista pahaa sanaa. Henkilöhahmot ovat kiehtovia ja syvenevät koko ajan tarinan edetessä. Kerrottavaa on juuri sopivasti ja teemat ovat tärkeitä. Kieli on sujuvan kaunista ja rakenne tasapainoinen; uusi luku tulee aina juuri oikeaan aikaan. Eniten odotin näyttämölle Annaa ja Annan kertomaa Eevaa. Ehkä Annassa oli kaikista henkilöhahmoista eniten. Hän on tyypillinen kertoja-/kirjailijahahmo kertomuksen sisällä, ja hän kertoo Eevaa ja itseään mielenkiintoisesti fiktiivisen faktan ja fiktion rajalla. (Kuten kirjailijat aina tekevät.)

Romaanin nimen voi tulkita viittaavan kysymyksiin, jota Eevan hahmon kautta käsitellään: kuinka erilainen onkaan totuus yhdestä ihmisestä eri henkilöille ja kuinka mahdotonta näistä henkilökohtaisista totuuksista on uuttaa absoluuttista, objektiivista kuvaa ihmisestä. Läpi teoksen Eevaa kerrotaan, muistellaan ja maalataan, mutta tulos on aina väistämättä epätäydellinen tai keskeneräinen.

Lisäksi nimi viittaa romaanin kenties keskeisimpään teemaan, jonka esittää eksplisiittisesti vaatimaton sivuhenkilö, nainen sairaalan kahviossa. Rakkaus on aina kokijalleen totta. Ajatus kuulostaa yksinkertaisuudessaan suorastaan kornilta, mutta Pulkkisen romaanissa se kasvaa suureksi ja jollain tapaa hyvin lohdulliseksi totuudeksi.


Nykyisin elämänsä voi aloittaa alusta miljoona kertaa, ja rakkauttakin määritellään innokkaasti uudelleen tarpeen ja tilanteen mukaan, aina valtavin vaatimuksin. On huojentava ja vapauttava ajatus, ettei  uudelleenmäärittelyä tarvita. Ettei tarvitse valita tai etsiä yhtä täydellistä varianttia. Rakkautta on yhdellekin ihmiselle monenlaista erilaista, ja kaikenlaisena se on kokemisen hetkellä yhtä totta riippumatta ulkopuolisista arvioista tai myöhemmistä tapahtumista. Eikä tunne ole vähemmän todellinen, vaikka se myöhemmin muuttaisi muotoaan tai sammuisi kokonaan.

Tämän lukukokemuksen jälkeen kävikin niin, että sain vetää Pulkkisen nimen yli yhdeltä listalta ja lisätä sen saman tien paperin toiselle puolelle toisen listan jatkoksi. Mikä onni, että häneltä on opiskeluvuosieni aikana ehditty julkaista kaksi teosta...

15. maaliskuuta 2012

Kissan ruoka-allergia ja barf

Blogiini eksytään yhä kissan raakaruokintaan liittyvillä hakusanoilla, vaikka poistin aihetta käsitelleen merkinnän aikoja sitten. Tiedonjanoa tyydyttämään kirjoitin uuden version.

Kissan ruoka-allergioista ja barffauksesta on netissä paljon pätevämpiäkin lähteitä; suosittelen erityisesti Maarun raakaruokintasivua. Alla oleva on enemmänkin case-kuvaus omasta "ongelmakissastani". Tosin ainahan eläinten allergiat ovat yksilöllisiä ja sopiva ruokavalio täytyy selvittää tapauskohtaisesti.


Kissanruoka-allerginen kissa

Usvan ensimmäiset allergiaoireet ilmaantuivat noin 8 kk:n iässä. Sillä on kahdenlaisia oireita.

Kanan ja kalkkunan syöminen saa Usvan ohimot ja korvanlehdet kutiamaan ja niihin nousee pieniä punaisia paukamia. Jos tilanteeseen ei puutu, kissa raapii ihonsa rikki näiltä alueilta. Allergeenien ruokavaliosta poistamisen lisäksi tarvitaan kauluri estämään raapimiskierre kunnes iho on parantunut kunnolla. Eläinlääkärin antamalla kortisonipiikillä kutina helpottuu nopeasti, jos kotikonstit eivät enää riitä.


Kala puolestaan aiheuttaa Usvalle merkillisiä turvotuksia, jotka alkavat jostain ruumiinosasta, kiertävät viikon verran eri puolilla kehoa ja katoavat sitten itsestään, kun allergeenit poistuvat elimistöstä. Yhdestä altistumisesta saattavat siis turvota tassu, silmäluomi, poski, leuka, kaula ja vatsa, jokainen vuorollaan.


Ruoka-allergiaa epäiltäessä ainoa luotettava tapa saada selville sen aiheuttajat on laittaa kissa perusteelliselle eliminaatiodieetille. Tässä puuhassa maltti on valttia – mikään ei ole turhauttavampaa kuin oireiden paluu "turvalliseksi todetusta" ruokavaliosta huolimatta. Jokainen ateria ja oire kannattaa kirjata ylös ja uusia ruokia lisätä erittäin rauhalliseen tahtiin, sillä jotkin oireet saattavat ilmestyä näkyviin vasta päivien päästä. Eliminaatiodieetistä on paljon tietoa ja tapauskuvauksia netissä, esimerkiksi Iina Honkalan Blondi-kissan tarinasta oli itselleni apua.


Jos kissa on allerginen selkeästi yhdelle tai kahdelle proteiinille, sen kanssa saattaa pärjätä holistisilla tai hypoallergeenisilla kissanruoilla, joissa proteiinit ovat peräisin vain yhden eläimen lihasta tai ne on käsitelty allergisoimattomiksi. Nämäkin ruoat sisältävät kuitenkin kasviperäisiä ja muita lisättyjä aineita, joihin kissa saattaa reagoida. Usva sai eläinlääkäristä ostetuista hypoallergiaraksuistakin oireita, todennäköisesti johtuen kalaöljystä. Useimmat kala-allergikot eivät reagoi öljyyn, mutta Usva on sille hyvin herkkä.


Nykyisin Usva on täysin barffilla. Allergiaoireita on ollut viimeksi yli vuosi sitten, silloinkin vain koska neiti pääsi tyhjentämään väärän ruokakupin tähteistä. Usvan kohdalla raakaruokinta on siis auttanut hyvin. Kevätkesällä pahimpaan siitepölyaikaan se yhä rapsuttelee hieman ohimoitaan, mutta ei niin paljon että tarvittaisiin kauluria.


Raakaa touhua

Usvan ruokavalio koostuu possusta, naudasta, porsaansydämestä, hevosesta ja lampaasta. Käytännön syistä ostan osan lihoista ruokakaupasta, vaikka se tuntuukin eettisesti arveluttavalta. Itse en syö kokolihaa lainkaan, ehkä se tasaa hieman Usvan ruokavalion aiheuttamaa ympäristökuormitusta.

Hevosen, lampaan ja osan naudasta ostan rehulihana. Tampereella on kaksikin eläinten raakaruokaa myyvää liikettä, Barffi.net ja Ketunleipä [edit: Ketunleipä on sittemmin lopettanut toimintansa]. Suurin osa niiden valikoimasta on tosin suunniteltu lähinnä koirille. Usva on ronkeli syömään mössömäisiä, luunsiruisia jauhelihoja, joten ostan lihat suikaleina aina kun mahdollista, vaikka kilohinta on hieman korkeampi.


Lihapakasteiden kanssa touhuaminen saattaa aluksi vaikuttaa hankalammalta kuin onkaan. Asiat kannattaa tehdä itselleen mahdollisimman helpoiksi: hankkia riittävästi kestäviä pakasterasioita, keittiövaaka sekä oma leikkuulauta ja veitsi rehulihan käsittelyyn. Niin, ja tietenkin tarvitaan myös tilava pakastin. Nykyiseen asuntoon muuttaessani olin pari päivää aika pinteessä, kun kämpässä ei ollut edes pakastelokeroa. Onneksi kaveripiiristä löytyi edullisesti suuri arkku.

Itselläni on tapana annostella tuoreena ostettu liha rasioihin ja pakasteena hankittu pakastuspusseihin, jotka kierrän annosten välistä ja suljen leipäpussinsulkijoilla. Tällaisesta pötköstä on helppo erottaa annos sulamaan leikkaamalla kohdasta, josta pussi on kierretty.


Liha ei ole kulutukseen suhteutettuna sen kalliimpaa kuin teollinen kissanruoka. Esimerkiksi eksoottiselta kuulostava hevosenliha maksaa barffikaupassa suikaleina vajaat 7€/kg, eli yhdelle 50–60 gramman annokselle tulee hintaa 35–40 senttiä. Päivässä Usva syö kolme annosta. Barffilihat ovat myös suhteellisen ympäristöystävällinen vaihtoehto, käytetäänhän niihin "jätelihaa" ja vähänlaisesti pakkausmateriaaleja. 


Ravintolisät

Toisin kuin barffaavalle koiralle, raakaruokittavalle kissalle ei tarvitse tarjota kasviksia. Kalsiumia, tauriinia, rasvahappoja ja vitamiineja se silti tarvitsee. Koska luiset lihat eivät maistu Usvalle, olen todennut helpoimmaksi kalsiumin lähteeksi apteekeissa myytävän synteettisen luujauheen. Purkillinen riittää pieneksi ikuisuudeksi. 

Kissoille on saatavana omia vitamiinivalmisteita (Multicat, Vitalcat), joihin on lisätty myös tauriinia. Usvalle nämä valmisteet eivät sovi (kalaöljyn takia), joten se saa tauriininsa sydämistä ja vitamiininsa neljäsosiin pilkotuista Multitabs-tableteista. Tämä on eläinlääkärin kanssa sovittu järjestely, jota en suosittele soveltamaan ilman konsultaatiota.


Usva saa oireita myös ravintoöljyvalmisteista (Viacutan, Nutrolin), joten annan sille kuuriluonteisesti helokkiöljyä turkin ja ihon hoitoon. Ikävä kyllä Usva inhoaa öljyn makua yli kaiken, ja joudun annostelemaan tökötin ruiskulla suoraan kissan suuhun. Emme kumpikaan pidä tästä operaatiosta, joten päivittäiseen käyttöön en ole öljyä ottanut.


Eläinkokeita

Usvan ruokavalio ei ole täydellinen malliesimerkki raakaruokinnasta, pikemminkin kompromissi viitseliäisyyteni ja Usvan tarpeiden välillä. Usva ei myöskään ole helpoin mahdollinen raakaruokittava, koska tavallisimmat barffaajille suositellut ravintolisät eivät sovi sille. Nykyisen oireettoman tilanteen saavuttaminen on vaatinut monia turhauttavia kokeiluja ja hukkahankintoja, ja niitä saattaa tulla jatkossa vielä lisää. Allergikkokissan omistajan täytyykin varautua siihen, ettei eläinlääkäristä välttämättä saa takuuvarmoja hoito-ohjeita tai ihmeentekeviä hypoallergiaruokia, vaan on edettävä kärsivällisesti testaamalla ja tarkkailemalla.

Nykyisin suurin vaiva Usvan erityisruokavaliossa ovat lihanostoreissut kaupungin toiselle laidalle ja Minnin ruoantähteiden piilottaminen Usvalta, joka olisi aina halukas maistamaan kaverinkin kiposta. Myös matkusteluun pakasteilla eläminen tuottaa omat hankaluutensa. Mutta niin kauan kun allergiaoireet pysyvät poissa, raakaruokinta on ehdottomasti vaivan arvoista.

10. maaliskuuta 2012

Tunnit

Olen jo kauan halunnut lukea Michael Cunninghamin romaanin Tunnit (2000, The Hours 1998). Mutta se on yksi niistä kirjoista, jotka eivät koskaan tule mieleen, kun seisoo hämmentyneenä kirjaston hyllyjen välissä pohtimassa, mitä kaikkia niitä olikaan. Tuskinpa olisin nytkään tullut ajatelleeksi sitä, ellen olisi törmännyt siihen lähikirjaston äänikirjahyllyssä. Tarvitsin hieman lisämotivaatiota ystävän tilausvillasukkien viimeistelyyn, kun kokoarvio meni ensimmäisellä kerralla pieleen ja jouduin purkamaan molemmat sukat kantapään alkuun saakka. Mikäs sen varmempi keino saada sukat valmiiksi kuin lainata seitsemän cd-levyllistä laatukirjallisuutta. Pienen kirjoitusvirheen kera...


Tunnit oli monella tapaa juuri minulle sopivaa luettavaa (tai kuunneltavaa). Pidän Virginia Woolfin kirjoista, ja hän kiinnostaa minua myös historiallisena henkilönä. Pidän yleensä kertomuksista, joissa rinnastetaan useita tasoja ja kytketään niitä toisiinsa yksityiskohtien avulla. Ja pidän juuri tällaisista kertomuksista, joissa pienten tapahtumien kautta välittyy valtavia, henkilöhahmojen maailman mullistavia oivalluksia.

Tunneissa jokaisella aikatasolla tapahtuu (tai on tapahtumaisillaan) suurempikin tapahtuma. Mutta kaikki kolme kertomusta keskittyvät tuota äkillistä hetkeä edeltäneisiin, näennäisesti tapahtumiltaan vaatimattomiin mutta kaikessa huomaamattomuudessaan ratkaisevan tärkeisiin tunteihin. Niihin, joiden aikana ajatellut ajatukset ja koetut tunteet selittävät ja perustelevat tapahtumat, jotka ulkoapäin tarkasteltuna saattavat vaikuttaa yhtäkkisiltä.

Cunningham on ihailtavasti onnistunut kytkemään teoksensa Woolfin Mrs Dalloway -romaaniin pintapuolisten viittausten sekä henkilöhahmojen ja juonen kautta rakennetun intertekstuaalisuuden lisäksi myös temaattisella ja metafiktiivisellä tasolla. Hänen kirjoitustyylinsä on hyvin kaunis, ehkä ajoittain turhankin etäännyttävän hienostunut. 

Minua häiritsi hieman äänikirjan lukijan tapa tulkita tekstin dialogiosuudet. Hän väritti toisen puhujan äänen aina korkeammaksi, "naismaisemmaksi", ja henkilöhahmon ääni vaihteli sen mukaan, kenen kanssa hän sattui puhumaan - esimerkiksi Virginia kuulosti varsin erilaiselta miehensä ja sisarensa seurassa. Varmaankin äänensävyn vaihtelu vuoropuhelun aikana helpottaa kuulijaa keskustelun seuraamisessa, mutta hieman omituisen vaikutelman se silloin tällöin tuottaa. Mielestäni parhaat äänikirjat välttävät kaikenlaista kuunnelmallisuutta ja jättävät mahdollisimman paljon lukijan tulkinnan varaan.

Muutoin kuuntelin kirjaa oikein mielelläni. Ja sukkien lisäksi sain valmiiksi puolitoista kämmekäsparia. Ei lainkaan hullummin käytetyt 7,5 tuntia.