10. tammikuuta 2012

Laiskan kissan linna

Usvan ehdoton suosikki aina Itä-Suomessa sukuloidessamme on kiikkutuoli. Pehmuste ja tuolin takakenoinen asento tekevät siitä ylivoimaisesti parhaan löhöilypaikan.


Kissojen läsnäollessa kiikkutuolissa ei paljon pääse keinumaan. Minnin mielestä myös sen jalasten välissä (ja alla) on nimittäin oiva paikka päiväunille. Tuolin luona päivystää siis lähes aina jompikumpi karvakasa, joskus molemmat.


Viime reissullamme olin pari päivää kipeänä, ja yritin turhaan houkutella Usvaa seurakseni sairasvuoteen virkaa toimittaneelle sohvalle. Katsellessani vilttini alta kiikkutuolissa autuaan onnellisen näköisenä torkkuvaa kissaa sain niin sanoakseni sairaan hyvän idean. Tarvittiin vain viesti joulun välipäiviksi tekemistä kaivanneelle ystävälle, joka oli jo aiemmin nikkaroinut pyynnöstäni pari tasoa kissojen kiipeilypuuhun, ja kotiin palatessamme Usvaa odotti mainio löhösohvan runko. Takakenoinen, tietenkin. Pehmusteeksi ompelin taitteellisen patjan, jonka täytin vanhasta tyynystä napatulla pallokuidulla. Tadaa, valmista tuli! 


Hämmentävää kyllä, kiikkutuolia imitoiva kissansohva näyttää kelpaavan Usvalle mainiosti. Asetin sohvan taktisesti futonin ja lämpöpatterin väliin, ja nyt lukuseurakissani rojahtaa mieluummin henkilökohtaiseen laiskanlinnaansa kuin kirjani päälle!


Kuten kuvasta näkyy, pehmusteen alanurkat tahtovat nousta rumasti pystyyn sohvan ollessa käytössä. Tuskin kuitenkaan vaivaudun ihan heti suunnittelemaan uutta patjaa, kun tämä esteettinen epäkohta ei vaikuta haittaavan Usvaa. Päinvastoin, nurkkien takaa on hyvä kytätä näköetäisyydelle eksynyttä, pahaa-aavistamatonta lajitoveria.


Semmoinen sohva. Mistäs sitten Minnille jalaksenkorvikkeet keksittäisiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti