14. lokakuuta 2019

diutun kirjaimia

Olen päättänyt antaa blogilleni uuden elämän.

Käsityökuulumisten päivittäminen tänne blogiin on hiipunut olemattomiin. Neulon ja ompelen edelleen, mutta blogitekstien naputtelu viivästyy aina vain kauemmas töiden valmistumisesta. Samalla se muuttuu ilosta velvollisuudeksi, joka pitäisi muistaa, jaksaa ja saada aikaan.

Viime aikoina olen yrittänyt tietoisesti karsia elämästäni tällaisia askareita, jotka eivät enää tuota minulle aidosti iloa. Olen pyrkinyt korvaamaan niitä puuhilla, jotka tuovat arkeeni innostusta ja ohjaavat ajankäyttöäni kohti sitä, millä haluan vapaa-aikani täyttää.

Niinpä olen päättänyt omistaa tämän blogin jatkossa käsitöiden sijaan vanhoille rakkaille harrastuksilleni: lukemiselle ja kirjoittamiselle. Viime vuosina ne eivät ole saaneet läheskään niin paljon tilaa arjessani kuin ennen. Toivon, että lukemisen herättämien ajatusten kirjaaminen muistiin ihan vain itseäni varten kannustaisi minua myös tarttumaan kirjaan useammin.

Blogin ulkoasu muuttaa pikkuhiljaa muotoaan kohti uutta sisältöä, mutta jätän vanhat käsityötekstit toistaiseksi luettaviksi.

Jatkossa julkaisen kuvia ja mietteitä neuleista ja ompeluksista Instagram-tililläni diu.tu. Tervetuloa seuraamaan minua siellä.

22. elokuuta 2019

Burdan 50-luvun mekko + improvisaatiobolero

Pääsin alkuvuonna näpertämään uuden juhlamekon hyvällä syyllä: saimme kutsun kaksiin talvihäihin, joita juhlittiin peräkkäisinä viikonloppuina.

Kuinka sattuikaan, olin juuri saanut käsiini kaavan toiseen unelmieni mekkoon.


Tämä on Burda Easy Fashion F/S 2009 -lehden malli 5B, jota olen halunnut kokeilla siitä saakka, kun näin Marchewkowa-blogia pitävän Justynan versiot joskus vuoden 2010 kieppeillä.

En uskonut löytäväni tuota vanhaa Burda-lehteä enää mistään, vaikka hain sitä aina silloin tällöin netin markkinapaikoilta. Kunnes sitten tärppäsi: eBay tarjoili täysin avaamattoman saksankielisen kappaleen postikulujen hinnalla. Eipä menneet hukkaan nekään saksanopinnot!


Ensimmäisenä mallissa osuu kenties silmään hameosan muhkeat, moninkertaiset muotolaskokset. Mutta vähintään yhtä mahtavat ovat yläosan laskokset pääntiellä. Ah! Lehdessä mekkoa markkinoidaan 50-luvun henkisenä. Sinne 50 - 60-luvuille taitavat suosikkini aina suuntautua...

Valitsin kankaaksi ohuen, laskeutuvan John Galdor -puuvillan, jonka tilasin Minerva Craftsista. Pähkäilin kuvion kohdistamista hyvän aikaa, ja päätin sitten panostaa etukappaleisiin. Niiden kohdistus osuikin mielestäni kivasti kohdilleen kuten olin ajatellut. Takana on sitten sekavampaa, kun leikkasin kappaleet mistä vain kangasta riitti.


Väkersin mekkoa sen verran pieetillä, että muistaakseni ompelin viimeiset pistot (rintaliivien olkaimia varten olkasaumoihin lisätyt nepparipidikkeet) viimeisenä iltana ennen ensimmäistä hääreissua.


Mekon kaveriksi neuloin Malabrigon ylellisestä merinosukkalangasta simppelin pitsiboleron. Kuten tavallista, en löytänyt mieleistä mallia vaan itse piti säveltää. Nappasin mallineuleen jostain ilmaisesta huiviohjeesta ja neuloin pääntien joustimesta alaspäin improvisoiden. 


Ensimmäisissä häissä totesin, että joudun jatkuvasti kiskomaan boleron hihoja ylöspäin, koska olin päätellyt reunajoustimen turhan lörpästi. Fiksasin tämän toisiin häihin, ja sen jälkeen bolero onkin saanut tasaisesti käyttöä myös arkimekkojen ja jopa t-paitojen kanssa. Voisin tehdä vaikka toisenkin tällaisen.


Uskomatonta kyllä, näiden unelmien mekkojen toteuttamisen jälkeen mekkokiintiöni alkaa olla täynnä. Seuraavaksi ajattelin tehdä läjän puseroita ja hameita. Seuraavat juhlat tosin odottavat jo, joten täysin mekoton loppuvuodesta tuskin tulee...

28. heinäkuuta 2019

Simplicity 2444

Moni ompelija osaa varmaan nimetä muutaman kaavan tai mallin, jotka ovat toimineet kipinöinä harrastuksen aloittamiseen.

Itse aloitin ilman kaavoja - mittanauhan avulla piirretyistä kiilahameista - mutta siitä lähtien kun olen kaavoja käyttänyt, olen haaveillut tekeväni vielä jonain päivänä eräät tietyt kaksi mekkoa.

Tänä vuonna olen tehnyt ne molemmat. 


Simplicity 2444 on varmasti yksi internetin tehdyimmistä mekoista. Kuvia toinen toistaan sievemmistä versioista on tupsahdellut Instagramin ja blogimaailman syötevirtaani tasaisesti jo vuosien ajan. Olen kauan halunnut päästä ompelemaan sellaisen itsekin.

Ilman blogeja olisin tuskin koskaan löytänytkään tätä mekkoa. Kaava on julkaistu vuosia sitten, eikä sitä voi käytännössä ostaa muuten kuin käytettynä eBaysta tai Amazonista. Lisäksi kaavakuoren mallikuvat mekosta ovat aika kamalat. 

Netissä S2444:ää kuitenkin rakastetaan. Tämä on niitä malleja, joita useat ompelijat ovat tehneet monin kappalein, ja se on aina hyvä merkki.


Oman mekkoni tein kesäjuhliin, mutta puuvillasta ommeltuna sen voi hyvin vetää ylleen aivan tavallisenakin kesäpäivänä. Minerva Craftsilta tilaamani vaaleansininen kukkakangas on vaatekaappiini poikkeuksellisen herkkistä kamaa, mutta tähän malliin se sopii mielestäni hyvin. 

Tein mekon koossa 8-10, lyhyillä hihoilla, ilman kauluksia tai vyötä. Yläosassa on vuori. 145 cm leveää kangasta kului melko tarkkaan kaksi metriä. 

Viistosin yläosan (koko 8) takasaumaa n. 10 cm matkalta, jotta pääntie ei irvistäisi takaa kuten minulle usein käy. Lisäksi muotoilin sivusaumat niin, että sain yläosaan koon 10 vyötärön. 

Vyötäröstä alaspäin kaikki on kaavan (koko 10) mukaan. Tai ainakin melkein. Yritin nimittäin olla fiksu ja piirtää helman etukappaleen taitteelta, mutta saumanvarat jäivät vähentämättä. En halunnut ommella kaavan mukaista etusaumaa, joten hukutin turhat saumanvarat tekemällä keskimmäisistä muotolaskoksista pikkuisen syvemmät.


Olen mekkooni tyytyväinen, ja tulen todennäköisesti tekemään tismalleen samalla kaavalla näitä lisääkin. 

Entä se toinen unelmieni mekko? Se valmistui jo alkuvuonna ystävien talvihäihin, mutta kunnolliset kuvat ovat vielä ottamatta. Lisää siitä siis helteiden jälkeen.

8. tammikuuta 2019

Jämät

Kirjoituksen otsikko viittaa kahteen asiaan: 
  1. kuviin, joissa esiintyvät blogissa toistaiseksi esittelemättömät, vuonna 2018 valmistuneet neuleet
  2. tekstiin, joissa pohdin suhdettani jämälankoihin.



Suunnilleen viime vuoden puolivälissä havahduin siihen, että minulle on alkanut kertyä käsityötarvikkeita. 

Vaikken ole koskaan ollut heräteostaja ja hankin materiaalit aina tiettyä projektia varten, en ole enää hetkeen säästynyt lanka- ja kangaslaatikoiden täyttymiseltä. 

Aikaa käsitöihin ei ole entiseen malliin, joten jopa tiettyä proggista varten hankitut tarvikkeet uhkaavat jäädä hilloutumaan. Ja lisäksi ovat jämät.


Jämien tuhoaminen on aina ollut minulle hankalaa. En pidä monenkirjavista vaatteista, ja jotta triljoonaa eri lankaa yhdistävistä neuleista saisi harmonisen näköisiä, pitäisi olla vähän värisilmää. Jota minulla ei todellakaan ole.

Toisaalta en osaa heittää pieniäkään lankanöttösiä menemään, koska olen perusluonteeltani säästäväinen ja niistä saisi periaatteessa vielä jotain. 

Niinpä päätin ryhtyä neulomaan jämäprojekteja. Lahjoittaisin ne sitten vaikka eteenpäin. Aloitin yllä näkyvistä Lumi Karmitsan suunnittelemista Neiti Kissinen -lapasista, ja heti perään neuloin General Hogbufferin mahtavat Squircle-sukat.


Molemmat olivat ihan kivoja töitä, mutta siihen se sitten jäi. Kun neulomisaika on rajallista, jämiä pyöritellessä alkaa ripeästi pohtia, miksi arvokkaan ajan uhraisi ei-niin-innostaviin projekteihin. 

Varsinkaan, jos joku huomaavainen henkilö käy ulkomailla ja tuo tuliaisiksi lampaantuoksuista irkkuvillaa, josta on pakko saada heti tehdä jotain itsesävelletyllä ohjeella. Eivät siinä jämäprojektit kiinnosta enää yhtään.


Tai sitten väliin tulee täsmätarpeita kuten lahjaneuleita. Kaikkia en voi vielä esitellä, mutta tässä Soft Kitty Cat Ears Hat kera mätsäävien lapasten.


Mitä siis tehdä, kun laatikot pursuavat lankaa, joka on "vain jämää"? 

Täytyykö väkisin kituuttaa kaappiin tilaa tekemällä vaikka raitasukkia paikalliseen vanhainkotikeräykseen? 

Vai saako vanhoja nöttösiä laittaa pois, jotta mahtuu uusia herkkuvyyhtejä, joiden parissa viettää rentouttavaa laatuaikaa? 

Vai pitäisikö säilyttää kaikki siltä varalta, että joihinkin tuleviin kissalapasiin tarvitaan juuri sen verran nenänpunaista, silmänvihreää tai viiksenharmaata? Koska sekin ihme viime vuonna nähtiin, että joku tilaa harmaat junasukat ja kaapissa sattuu olemaan riittävä kerä vauvalankaa!


Yksi kolmesta lankalaatikostani täyttyy lähes kokonaan villapaitalankasatsista. Kenties aloitan tuhoamisen siitä ja yritän vielä pohtia omaa jämäsuhdettani. Kaikki vinkit ovat tervetulleita!

30. joulukuuta 2018

Coco-mekko

Kun on vauhtiin päästy niin antaa mennä vaan!

Vuosi 2018 tulee jäämään henkilökohtaiseen ompeluhistoriaani ainakin sikäli, että tein tänä vuonna ensimmäisen trikoomekkoni. Ja koska se onnistui ihan kivasti, tein heti perään myös toisen.


Otin jälleen varman päälle ja käytin kaavaa, josta olin nähnyt netissä monta kivaa toteutusta. Tilly and the Buttonsin Coco on supersimppeli malli, johon leveä savupiippukaulus tuo persoonallisen, 60-lukulaisen tuulahduksen. 

Kaava tarjoaa muutaman erilaisen vaihtoehdon: kauluksen sijasta voi tehdä ihan vain venepääntien, lisätä taskut, tehdä lyhyemmät hihat hauskoilla punteilla ja/tai pätkäistä koko höskän tunikapituiseksi. 


Minulle kaulus ja reteästi levenevä helma olivat tässä mallissa se juttu, joten päätin korostaa niitä jättämällä kaiken muun ylimääräisen pois ja valitsemalla kankaaksi rauhallisen yksivärisen ponte di roma -trikoon. 

Jälleen kerran trikoo-ompelun helppous yllätti positiivisesti: piirsin kaavat tiistaina, aloitin ompelun keskiviikkona, ja perjantaina astelin jo firman pikkujouluihin uudessa mekossani!


Kiitos joustavan kankaan ja Tillyn kaavan (jotka tunnetusti sopivat meille päärynöille), sain kerrankin tehtyä mekon tekemättä ainuttakaan muutosta kaavaan. Lopputulos on mukavan rento muttei säkki. Selän puolella on vähän extraa, mutta ei häiritsevästi. Hartioista tämä istuu kuin valettu, joten enköhän hyödynnä kaavaa toistekin.