16. lokakuuta 2018

Moneta

Piipahdettuani kesällä trikoo-ompelun ihmeellisessä maailmassa ajattelin koittaa onneani trikoomekon kanssa. 

Malli oli valmiiksi mielessä, sen verran monta hienoa Moneta-mekkoa olin nähnyt niin koti- kuin ulkomaisissakin blogeissa.


Coletten kaavassa on kolme vaihtoehtoa erilaisilla päänteillä ja hihoilla, ja lisäksi tarjolla on extraohjeena viisi erilaista kaulusta

Itse valitsin pidemmät hihat ja solmukekauluksen. Taskut jätin pois, koska ajatus vahvistamattomista trikootaskuista tuntui jotenkin epäilyttävältä.


Käytin ensimmäistä kertaa itse tulostettavaa pdf-kaavaa. Sen kokoamisessa oli aika paljon työtä, varsinkin kun en raaskinut leikata suoraan tulostettua kaava-arkkia, vaan jäljensin vielä erikseen kaavanosat kaavapaperille. 

Siihen työläys sitten päättyikin. Loppu oli niin helppoa, että tuntui melkein kuin olisi huijannut: ei muotolaskoksia, ei huolittelua, ei tikkauksia ja äärimmäisen vähän silittämistä. Kauluskin vain ommeltiin kiinni ja se siitä - saumanvarat ovat härskisti piilossa kauluksen alla. 

En omista saumuria, mutta ompelukoneen joustotikillä sain ihan siistiä jälkeä. Hihansuut ja helman ompelin kaksoisneulalla.


Tämä mekko on yläosasta kokoa XS ja alhaalta S. Hyvin se istuu, tietenkin, trikoota kun on. Teen silti ensi kerralla yläosasta hieman väljemmän. Pääntietäkin voisi muotoilla vähän uudelleen, se on tässä mallissa takakappaleen puolella syvempi kuin etukappaleella, mikä tuntuu vähän hassulta päällä.

Hassulta tosin tuntuu koko trikoomekko, kun ei ole sellaisiin tottunut. Kuvia ottaessa en päässyt eroon tunteesta, että olen yöpaita päällä pihalla! 

8. syyskuuta 2018

Flavia de Luce -sarja

Kirjaston vippihyllyn eteen pysähtyminen saattaa joskus johtaa ennalta-arvaamattomiin lukemisryöppyihin. Tämä tuli todistettua, kun nappasin kirjastovisiitillä pikalainaan hauskan näköisen kirjan, jonka takakannessa oli sekä kissa että majakka.


Vippien kanssa ripeät liikkeet kohti lainausautomaattia ovat valttia, ja ehdin kotiin saakka ennen kuin tajusin lainanneeni dekkarisarjan kahdeksannen osan. No, dekkareissa järjestyksellä tuskin on suurta merkitystä, joten ryhdyin lukemaan.

Parin päivän kuluttua palautin jo tämän kirjan (jossa sivumennen sanoen esiintyi kissa muttei majakkaa) ja lainasin tilalle sarjan ensimmäisen teoksen Piiraan maku makea. Tästä parin päivän päästä seisoin jälleen kirjaston viimeksi palautettujen hyllyllä leveästi virnistellen. Olin juuri saanut käsiini sarjan kakkososan Kuolema ei ole lasten leikkiä. Kohta löysinkin jo itseni pyöräilemästä kohti sivukirjastoa, jonka hyllyssä nököttivät vierekkäin neljä seuraavaa kirjaa. Osoitin esimerkillistä maltillisuutta ja lainasin niistä vain kaksi.

Tässä vaiheessa vanha tekstianalyytikko väistämättä pysähtyi ja kysyi: mikä näissä kirjoissa oikein koukuttaa?

Vastaan heti: koukuttavinta Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjassa on sen tunnelma. Viehättävän vanhanaikaiset, kieli poskessa kirjoitetut murhamysteerit sijoittuvat 1950-luvulle, uinuvaan englantilaiseen maalaiskylään, jossa naapurit tunnetaan nimeltä, komeroon suljettua puhelinta käytetään vain äärimmäisessä hädässä ja kirjaston vanhaan autotalliin sullottu sanomalehtivarasto on relevantein saatavissa oleva tiedonlähde.

Toisen maailmansodan jälkeisissä vuosikymmenissä on noin ylipäätään jotain yhtä aikaa herkullista ja surullista. Sodan sekoittamat kohtalot ja identiteetit, pinnan alle lakaistut jännitteet ja silmittömän väkivallan ajallinen läheisyys tuntuvat tarjoavan loputtomasti kutkuttavia asetelmia rikostarinoihin. Moniin muihin kirjoihin ja sarjoihin verrattuna Flavia de Luce -sarjan tunnelma on kuitenkin hyvin turvallinen ja viaton, mikä johtuu pitkälti siitä, että kirjojen päähenkilö on 11-vuotias.

Polkiessani tietä pitkin kohti Bishop's Laceyta keltaisessa sadetakissani muistin mitä Dogger oli sanonut näkymisestä. Vaikka sumu roikkui märkien peltojen yllä kuin harmaa pyykki, minut näki luultavasti mailien päästä. Ja toisaalta jos asiaa mietti toisesta näkökulmasta, minulla oli maailman paras näkymättömyysviitta, sillä olin vasta yksitoistavuotias. (Hopeisen hummerihaarukan tapaus, 279.)

Flavia de Lucea kuvaillaan sarjan ensimmäisen osan kansitekstissä Peppi Pitkätossun ja Neiti Marplen yhdistelmäksi. Luonnehdinta on harvinaisen osuva. Flavia on kuin lapsiversio neiti Marplesta: molemmat tunkevat uteliaasti nokkansa pikkukylän asukkaiden kaikkiin asioihin ja hyödyntävät ripeiden hoksottimiensa lisäksi ikäänsä jonkinlaisena vaarattomuuden naamiona. Polvisukkainen tytteli on yhtä harmittoman oloinen kuin harmaahapsinen mummeli, joten moni tulee puhuneeksi ohi suunsa.

Flavian tietämys ei perustu pitkään elämänkokemukseen, mikä tekee hahmosta vielä neiti Marpleakin epärealistisemman. Mutta eihän tässä uskottavuuteen edes pyritä. Kirjailija iskee jatkuvasti silmää lukijalle esittäessään toinen toistaan mielikuvituksellisempia lähteitä Flavian kokoon haalimille tiedonmurusille. Ne voivat olla peräisin vaikkapa Buckshawin kartanon kirjastosta, isosiskon ääneen lukemasta kirjasta, tyttöpartiosta tai Tar-enon vanhassa laboratoriossa tehdyistä kokeista. Flavia nimittäin on todellinen velho kemiassa. Hänen suurin intohimonsa ovat erilaiset myrkyt. 

Moinen pikkuvanha, näsäviisas riiviö voisi helposti muodostua ärsyttäväksi henkilöhahmoksi. Mistä päästäänkin siihen, mikä yhdistää Flaviaa ja Peppi Pitkätossua.

Molemmat ovat tietenkin nuoria, kapinallisia, terveen itsekkäitä tyttöjä, joita eivät sido perinteiset roolit tai käytöstavat. Tätäkin olennaisempi on hahmoihin liittyvä pieni surullinen pohjavire: molempien äidit ovat kuolleet ja isät poissa. Flavian isä tosin ei seilaa maailman meriä, mutta suruunsa ja postimerkkikokoelmaansa uppoutunut, kalsean sukukartanon toiseen siipeen vetäytynyt isä on lähes yhtä poissaoleva. 

Kaiken reippaan touhuamisensa alla sekä Peppi että Flavia ovat maailmassa aika yksin. Vaikka molemmat pärjäävät loistavasti omillaan, silloin tällöin pintaan nouseva haikeus tekee nenäkkäistä hahmoista sympaattisempia.

Flavian ratkomat tapaukset ovat kaikessa epärealistisuudessaan mainion viihdyttävää luettavaa. Sivuhenkilöt koostuvat laumasta tunnistettavia hahmoja: 
  • koomisia vastustajia (Flavian kaksi isosiskoa Feely ja Daffy), 
  • viisaita ja uskollisia apureita (Dogger ja tohtori Kissing),
  • hyvä poliisi (komisario Hewitt), 
  • koominen poliisi (ylikonstaapeli Graves) ja
  • suulas neuvonantaja (rouva Mullet) 
noin muutamia mainitakseni. Teksti on täynnä Flavian värikkäitä ja kyynisiä huomautuksia tästä sekalaisesta sakista. Tutkimuksissaan hän hyödyntää säälimättä kyläläisten kaikkia heikkouksia.


Kuten sanottua, parasta kirjoissa on niiden tunnelma. Se on sekoitus lapsekasta intoa, harmitonta nälvimistä, kekseliäitä ratkaisuja ja turvallista jännitystä. Flavia tutkii hurmaantuneena kylmeneviä ruumiita ja polkee uskollisella Gladys-pyörällään empimättä kohti vaarallisia tilanteita. Hän voi tehdä niin huoletta, eikä lukijankaan tarvitse murehtia liikaa. Vaikka tilanne menisi joskus täpäräksi, tässä maailmassa kaikki konnat luovuttavat, kun paikalle kaartaa komisario Hewitt sinisellä Vauxhallillaan. Ja sitten mennäänkin Buckshawiin juomaan kuppi kuumaa kaakaota kermavaahtosaarilla koristettuna ja keksimään isälle selitys, miksi taas on yhdet polvisukat pilalla. 

Alan Bradley: Flavia de Luce -sarja
  1. Piiraan maku makea
  2. Kuolema ei ole lasten leikkiä
  3. Hopeisen hummerihaarukan tapaus
  4. Filminauha kohtalon käsissä
  5. Loppusoinnun kaiku kalmistossa
  6. Kuolleet linnut eivät laula
  7. Nokisen tomumajan arvoitus
  8. Kolmesti naukui keltainen kissa
  9. On hieno paikka haudan povi

26. elokuuta 2018

Matto trikookuteesta

Nakkasin alkukesän muutossa pois vanhat, auringon haalistamat parvekematot. Ajattelin, että tarpeen tullen tekaisen pikaisesti uuden. Trikookuteen virkkaaminenhan on kivaa puuhaa.


No, juu. Onhan se kivaa. Helppoa kuin heinänteko ja työ etenee aluksi todella nopsaan. Mutta lopussa sitten ei niinkään. 

Voisiko joku siis ystävällisesti muistuttaa minua seuraavan kerran, kun ajattelen vain tekaisevani ripeästi uuden maton, että prosessiin saattaa sisältyä myös kolmikiloisen työn kannattelemisesta kipeytyneitä hartioita, katkenneita virkkuukoukkuja ja trikoovyyhtejä, joissa on solmu kahden metrin välein?


Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta matosta tuli juuri sellainen, kuin oli tarkoituskin: yksinkertainen mutta sievä. Se ei tuo välittömästi mieleen ylikasvannutta pannulappua ja eristää tehokkaasti paljaat varpaat kylmästä lattiasta.

Ohje on Marinke Slumpin Gorgeous Mandala Floor Rug ilman piparkakkureunusta.


Karvaisten kriitikoiden mielestä matosta tuli muuten ihan kelvollinen mutta aivan liian pieni. Tulkitsen tämän positiiviseksi palautteeksi!

18. heinäkuuta 2018

KawKawEsque

Näillä helteillä tuntuu kieltämättä hoopolta kirjoitella villasukista, mutta kyllä se talvi sieltä vielä tulee. Sanokaa mun sanoneen.


Yarnissiman suunnittelemat KawKawEsque-sukat valmistuivat jo hyvän aikaa sitten, jalkapallon MM-kisojen alkulohkovaiheen avustamina. Malli oli täydellinen penkkiurheiluneule, sillä kun lisäyksistä ja vähennyksistä pääsee sukan kärjen jälkeen jyvälle, neuleessa ei tapahdu juuri mitään ihmeellistä.

Siksipä tämän mallin valitsinkin. Arvelin, että simppeli kuvio toisi kivasti esiin Hedgehog Fibres Sock -langan sävyt. Lanka on väriä "swamp" eli suo - ja täydellistä. Käytin sukkiin n. 65 g, joten jämistä saa hyvinkin vielä kämmekkäät tai jotain muuta pientä kivaa. 


Neuloin muuten ohjeen mukaan, mutta koska käsialani oli hieman tiukempi, lisäsin jalkaterään yhden ylimääräisen toiston kaaviota 2. Tämän ansiosta kantapäästä tuli tilavampi ja varteenkin enemmän silmukoita. Neuloin varresta myös hieman pidemmän.

Kärsin kroonisesta toisen sukan syndroomasta, mutta tällä kertaa toinenkin kappale valmistui mukavan ripeästi futista tuijotellessa. Sen jälkeen helteet ovatkin hyydyttäneet suurimmat neulehimot. Katsotaan uudelleen sitten, kun sisälämpötila asunnossamme laskee alle 25 asteen.

24. kesäkuuta 2018

Bodymekko vauvalle

Kävin tällä viikolla tapaamassa ystävääni, joka on hiljattain saanut vauvan. Halusin ommella viemisiksi jotain käytännöllistä ja suloista, mikä tarkoitti seikkailua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle, joustavien kankaiden maailmaan.

Koska en tiedä vauvoista tai niiden vaatteista mitään, kysyin heti ensimmäiseksi neuvoa kokeneemmalta kollegaltani. Tämä osoittautui loistavaksi taktiikaksi, sillä vinkkien lisäksi sain lainaan Ottobre-lehden 6/2012, johon sisältyy supersuositun Kisuliini-bodyn kaava. 

Netistä löytyneiden kuvien innoittamana muunsin kaavan bodymekoksi lisäämällä simppelin helman, jonka piirsin kollegani suosituksesta sen verran lyhyeksi, että bodyn alaosa jää näkyviin. Lisäksi vuolin bodyn pääntietä kauttaaltaan noin 5 mm suuremmaksi, sillä kuulemma nepparitonta pääntietä ovat jotkut pitäneet turhan naftina.


Tämän pienen hassun vaatekappaleen väsääminen oli hauskinta ja jännittävintä käsityörintamalla pitkään aikaan. En ole juurikaan ommellut trikoota enkä omista saumuria, joten opeteltavaa oli paljon. 

Ompelukoneestani löytyy kyllä perusvalikoima jousto-ompeleita, ja niillä saa aikaan varsin siistiä jälkeä, mutta resorikanttaukset hirvittivät. Hyvässä muistissa oli muuan trikoopusero, joka onnistui tosi hyvin - aina pääntiehen saakka...

Käytin kanttaukseen Ruttu-nuttu-blogin ohjetta ja sen kolmatta vaihtoehtoa. Ompelin resorin kankaaseen suoralla jousto-ompeleella, jotta ommelta ei tarvinnut purkaa tikkaamisen jälkeen.


Jämäpaloihin tehtyjen testitikkausten perusteella totesin, että Prymin leveämpi kaksoisneula tekee säännöllisen epäsäännöllisesti hyppytikkiä, joten resorit oli tikattava koneen omalla kaksoisneulalla, vaikka kapeampi tikki ei omaan silmääni niin kiva olekaan. Tikkasin Prymillä ainoastaan hameosan helman.

Välineistö ja kokematon tekijä huomioiden kanttaukset onnistuivat aika hyvin. Mieheltäkin irtosi harvinaisen rohkaiseva kommentti: "Oho, sehän näyttää ihan kaupasta ostetulta". Seuraavaksi pääsin jännittämään, kuinka onnistuu painonappien vasarointi muutoin valmiiseen vaatteeseen. Ja onnistuihan se!


Huh! Olipa jännittävää mutta myös kivaa. Seuraavaksi ompelen jotain tutumpaa ja turvallisempaa. 

Sen verran trikoojutut alkoivat kuitenkin kiinnostaa, että hankin jo kaavan omaakin mekkoa varten...